maanantai 27. elokuuta 2018

Kouvolan matkaratsastuskisat


Kiropraktikon jälkeen tiistaina Tuikku vietti täysin vapaan. Tarhassa ja laitumella on tilaa liikkua, joten omaehtoisen liikkumisen sai Tuikku itse hoitaa. Olen pyrkinyt pitämään Tuikulla pari päivää täysin vapaata, vaikka tykkäisinkin viettää sen kanssa joka päivä, on hevoselle se oma hevosvapaa kaverin kanssa parasta palauttelua niin mielelle kuin kropalle. Tuikku ilmaisee selkeästi jos on tehty liikaa, tai jos on kyllästynyt niin tällöin se ei tule tarhassa vastaan. Mielellään se tulee tykö ja lähtee töihin, vaikka olisimmekin tehneet kolme päivää perätysten töitä. Tässä myös pidän yleensä sen, että teemme pari päivää töitä ja kolmas on vapaa, mutta toisinaan voidaan mennä kolme päivää perätysten ja Tuikun hevosvapaa.

Keskiviikkona kävimme vain kentällä ja menimme humpsutellen. Minulla oli muutama leipäpala taskussa ja Tuikku sai vapaasti tulla perässä ja harjoittelimme näin pysähdyksiä. Heti kun pysähdyin, oli Tuikun pysähdyttävä ja näin tapahtui. Kaikelle person hevosen kanssa on helppo pitää mielenkiintoa yllä silloinkin kun tehtävä hevosesta on perin tylsä, rapistele pussia taskussa ja saat taatusti hevosen vireystilan nousemaan, silmiin kaipaavan katseen ja malttamattomana se odottaa, koska se makupala ilmestyy ja sen voi syödä. Harjoittelimme myös sitä, että sisätakajalka polkee pienellä ympyrällä selkeästi alle ja tätä harjoittelimme molempiin suuntiin. Pidin riimusta kiinni, hieman liikettä eteen ja raipalla naputusta sisätakajalkaan ja tämä toimii Tuikun kanssa. Tähän päätimme harjoitukset, kevyet ja niin lyhyet. Takaisin tarhaan.

Torstaina lähdimme maastoon, teimme kevyen lenkin ja uusi satula toimii maastossa hyvin. Se on hyvä, laukatessa pystyy hyvin istumaan satulaan ja istuin on pehmeä. Yleissatulan kanssa menin lähes aina kevyessä istunnassa, nyt olen myös mennyt rauhalliset osuudet istuen satulaan ja olen ollut tyytyväinen tuntumaan. Menimme lyhyitä osuuksia ravia ja otimme laukkaosuudet tutuissa paikoissa. Tuikku vaikutti varsin tyytyväiseltä lyhyempään lenkkiin. Perjantai oli taas Tuikun vapaapäivä.

Lauantaina aamusta tallille ja menimme Tuikun kanssa kentälle. Aloitimme käynnistä vaihtaen suuntaan, välillä pysähdyksiä, siitä pari-kolme askelta peruutusta ja liikkeelle. Siirryimme raviin ja Tuikku pysyy maltillisessa vauhdissa ja satula vaikuttaa Tuikun kannalta myös hyvältä. Lavoilla on tilaa liikkua ja sen huomaa myös satulasta käsin. Meidän harjoituskerta oli lyhyt kentällä, mutta sitäkin parempi. Tuikku myötäsi hyvin ravissa, pyöristyi kaulastaan ja menimme rennosti. Teimme noin 20 minuutin ratsastuksen ja jätin siihen. Meillä oli sunnuntaina edessä matkarastsasuskisat Kouvolassa, minne olin jo ilmoittautunut elokuun alussa.



Sunnuntaina lähdimme Kouvolaan hyvissä ajoin. Ajomatka oli 250 km suuntaansa ja se on hevoselle pitkä aika seisoa trailerissa. Startti oli klo 12.30, matkana 16 km ja osallistujia 7, yksi lämminverinen, neljä suomenhevosta ja kaksi norjan vuonohevosta. Ajomatka meni hyvin ja Tuikku pysyi rauhallisena kuten aina ja lastautui helposti. Olemme menneet traikulla viimeksi 10/2017, meistä on tullut tupajumeja. Tuikku oli traikussa jo malttamaton ja vastaili sieltä muille hirnuville hevosille, että sekin on paikalla. Traikusta ulos ja kuinkas muuten kuin syömään ruohoa. Kilpailu pidettiin karavaanarialueella ja paikka oli siisti ja hevosille mieluisa kun oli  maukasta vihreää syötävää jalkojen alla. Eläinlääkäritarkastus meni hyvin, lähtölupa saatu ja odottelemaan lähtöä. Reittiselvityksessä kävimme reitin läpi, saimme kartan mukaamme. Reitin ei pitäisi olla kovin vaativa eli seuratessa merkkejä olisi melko helppoa päätyä maaliin.

Lähtöaika lähestyi ja me kaikki olimme verryttelyalueella, Tuikku oli varsin rauhallinen ja saimme maastokaveriksi toisen suokin, mikä oli vireä ja siitä huomasi, että tärkeintä on liike eteen. Meillä oli Tuikun kanssa tehtävänä pitää lähtö rauhallisena kaverille ja tämä onnistui hyvin. Jäimme lähtöluvan saatuamme vielä pyörimään verryttelyalueelle ja startti sujui vakaan rauhallisesti. Vauhtia molemmat toki olisivat halunneet ja kun lähdimme raviin oli kaverilla mielessä vain Vermon kisasuora, kisaamaan tänne on tultu ja ei Tuikkukaan ole unohtanut nuoruuden treenejä kohti raviradan maalisuoraa treeniajoistaan. Joten alkuosuus matkasta oli saada hevoset pysymään ratsastajan alla, mutta perin hankalaa se oli kun molemmat ottivat toisesta mittaa ja Tuikun oli tarkoitus olla se jarruttava hevonen, mutta se ei ollut samaa mieltä kanssani. Alkumatka meni paljon käynnissä ja kun päästiin raviin, oli se pidättämistä. Vähitellen raviosuuksien ja kaverinkin hieman väsähdettyä pääsimme raviosuuksissa maltillisempiin suorituksiin. Kaveri olisi ollut selvä lahja raviradoille kärryjen eteen. Jos kerran kisoissa ollaan ja edessä on kolme hevosta vähän kauempana ja lupa raviin on saatu, tarkoittaa se sitä, että paras voittaa. Ohi on päästävä ja niin mentiin, me tulimme jo maltillisemmin perässä ja ohitimme kolmikon siitä heitä varoitettuani. Matkasimme pääasiassa ravia ja suurimmaksi osaksi käyntiä, laukkaosuuksia oli mukana, mutta harvemmin, koska kaverille laukka oli sitä, että silloin mennään eikä meinata. Loppumatkalla saimme jo Tuikun kanssa mennä laukalla, välillä edessä ja välillä perässä. Tälläkin maastolla olimme eksyä pari-kolme kertaa. Karttaa tarkastamaan ja onneksi olimme oikealla reitillä, vaikka loppumatkasta kun maaliin oli kilometri matkaa ja halusimme päästä kolmikon edellä maaliin, käännyimme oikealle, mikä oli alkumatkan reitti ja mietimme, miksi muut eivät tule perästä. Kääntö takaisin ja uutta yritystä. Vieläkin yritimme eksyä ja tehdä uutta reittiä, mutta pääsimme maaliin ajoissa muutamaa sivureiteille eksymistä lukuunottamatta.

Kohti lopputarkastusta. Eläinlääkäritarkastus hyväksytysti läpi, sykkeet matalammat kuin alkutarkastuksessa. Lähdössä 48, palatessa reitiltä 44. Menimme aika pian maaliin tulon jälkeen jo tarkastukseen. Tuikku on hyvässä kunnossa ja näin se on todettava myös itse. Tätä on sanonut myös sen eläinlääkäri, että jos kykenee matkaratsastuskisoihin ja pääsee hyväksytyllä tuloksella, missä tarkastuksessa katsotaan liike aina kovalla pohjalla, on tulos jo osoitus siitä, että hevonen on hyvässä käyttökunnossa. Tuikulle päivä on ollut raskas, olihan ajomatkaa jo takana 250 km ja trailerissa seisomista. Ryhmästä 6 sai hyväksytyn tuloksen, yksi hylättiin. Pidämme meidän matkat kisoissa lyhyinä ja Tuikulle sopii nämä 20 km:n reitit. Emme pyri tätä pidemmille matkoille. Matkaratsastuskisoista pidän kovin, ne ovat seuratasolla ns. hyvänmielenkisat, missä voi ratsukkona edetä rennosti, lukuunottamatta vajavaisia suunnistustaitoja ja sitä, että onko jälleen kerran eksytty ja menty väärälle reitille. Nämä ovat oma suolansa ja jännityksensä kisoissa.

Lähtö kotiin sujui mukavasti, Tuikku traileriin, edessä pitkä ajomatka ja minä olin myös väsynyt, samalla huojentunut. Kotiinpaluu oli Tuikulle mieluinen, pääsi kaverinsa kanssa takaisin tarhaan. Seuraavat kisat Lohjalla, taidamme jättää Liedon kisat väliin, ajomatka sinne myös sen verran pitkä, mutta katsotaan jos sitä innostusta löytyy. Näin jälkikäteen mieliala on kiitollisen tyytyväinen. Reittimatkana noin 20 km:n matkat eivät matkaratsastuskisoja ajatellen ole kovin pitkät, mutta näistäkin selvitäkseen hevosella on oltava riittävä peruskunto ja siihen riittää jo harrastehevosen kunto, mikä on tottunut maastoiluun ja sopivaan rasitukseen. Tuikun peruskunto riittäisi pidemmillekin matkoille, mutta sen rajoitteet huomioonottaen en halua viedä sitä niille matkoille, mitkä pidemmän päälle lisäävät rasitusta ja riskiä siihen, ettei se enää kestäkään sitä käyttöä, missä se nykyisin on. Minulle nämä seurakisojen osallistumiset ja niistä hyväksytyn suorituksen saaminen on jo suuri voitto ja onnistuminen. Hankalan lastattavan ponin omistaneena on niin mukavaa, että on hevonen, mille sopii kaikki, niin helppo ja harrastaminen sen kanssa on helppoa, iloa tuottavaa. Rajoitteena sileällä ovat omat puutteelliset taidot, mutta muutoin en voi kuin kiittää, miten hienon hevosen olen saanut. Tuikun kanssa on ollut niin helppoa liikkuminen vieraalla paikalla, alussa voi olla pörinää, mutta hetken päästä jo tuumailee, ettei tässä sen kummempia. Meillä on yhteiselo ollut saumatonta ja vaivatona. Kuinka sitä osaisi sen omalle hevoselleen riittävästi osoittaa.


maanantai 20. elokuuta 2018

Satulan vaihto

Edellisviikko meni liikkuessa reippaassa tahdissa. Kärryillä liikuimme ja myös ratsastaen. Ratsastaen käytin rungotonta satulaa. Maastossa teimme melko reippaita lenkkejä. Perjantaina meillä oli satulan sovitusta. Aamupäivästä menin tallille ja laitoin Tuikulle hiittikärryt. Kävimme kevyellä kärrilenkillä ja tämän jälkeen pääsi iltapäivänokosille tarhaan kaverinsa kanssa. Vanhoja laumoja on koottu yhteen talvitarhauksia varten ja osa laumoista on kokenut uudelleenjärjestelyn. Tuikku jatkaa edelleenkin talvikauden tutussa triossa.

Tuikulla on 16 ½" yleissatula, wide Albionin Legend K2, mikä on ollut istuvuudeltaan hyvä ja olen ollut satulaan tyytyväinen. Vasemmalta puolelta sään alta karva on alkanut kihartumaan ratsastuksen jälkeen ja säkätila tässä on matala. Säkähän Tuikulla itsellään on myös matala. Suomenhevosten kohdalla säkä on useinkin matala, pyöreähkö nuorena ja vähitellen alkaa säkä muotoutua hieman luisevammaksi eli selvemmin erottuvaksi ja näin on käynyt myös Tuikun kohdalla. Olen kokenut, että etuosa on käynyt sään osalta satulasta liian leveäksi, jolloin se näyttäisi osuvan ratsastaessa säkään kaaren keskikohta ja painaa kaaren sivuilta toppausten kohdalta. Tätähän satulansovittaja tammikuussa pyrki korjaamaan lisäämällä toppausta siten, että painopiste tulisi hieman taaemmaksi, mutta se ei ollut hyvä.


Perjantaina saapui satulansovittaja ja hän katsoi meidän satulan ja istuvuudeltaan se vaikutti hyvältä. Vyötä ei laitettu paikalleen. Halusin Tuikulle satulan, koulumallin. Tällöin lavoille saataisiin tilaa ja toiveena oli myös, että satulansija ei ole liian syvä, jolloin satulaan ikäänkuin uppoaa ja istuimessa on ikäänkuin jumissa. Haluan tällä kuitenkin myös maastoilla. Ensimmäiseksi satulaksi otettiin Frank Bainesin Elegance 16" koulusatula, mikä vaikutti silmämääräisesti muhkulta. Minulla oli hintakatto satuloille ja en halunnut kokeiluun yli 3000 euron satuloita. Lähdimme kentälle ja koko ei ollut minulle liian pieni, takamus mahtui ihan hyvin satulaan, mutta ratsastaen olin enemmän satulan takaosassa. Koin satulan massiiviseksi, panssaroiduksi alle. Se oli muutoin tukeva ja tunsin hyvin satulaan Tuikun takajalkojen liikkeet. Satulaseppä totesi, että ratsastaen jään hieman painopisteen taakse. Kokeilimme seuraavaksi Prestigen koulusatulaa ja tämä vaikutti istunnalta heti kotoisalta ja näytti myös siltä. Tämän koko oli 16½" koulusatula, mutta ratsastaen koin etuosan olevan ikäänkuin tyhjää, vaikka muutoin se vaikutti heti passelilta ja näytti myös hyvältä satulasepän katsottua ratsastusta.

Kokeilimme lopuksi Frank Bainesin Elegance koulusatulaa 17", mikä oli pituudeltaan aivan sama kuin Albionin satula 16½", vaikka tuumakoot  näissä on eri niin käytännössä vastasivat samaa kokoa. Istuin selkään ja tämä satula vaikutti huomattavasti paremmalta kuin pienempituumainen ja ratsastaessa huomasin, että Tuikku liikkui tämän kanssa rennosti, kuten Prestigellä, mutta pärisi myös tyytyväisyyttään. Istuntani oli myös ratsastaessa satulan painopisteen keskellä. Satula vaikutti hyvältä ja tämän kanssa ei tullut tuntumaa, että istuisin ison satulan selässä. Liikkeet tunsin hyvin satulassa ja ravi vaikutti hyvältä. Otimme tämän satulan kokeiluun ja päätös on tehtävä koeajan sisällä jääkö tämä vai otammeko toisen satulan kokeiluun. Näillä näkymin vaikuttaisi hyvältä satulalta meidän tarkoitukseen. Satulan leveys olikin yllättäen extrawide eikä vaikuttanut liian leveältä. Säkätilaa tässä on enemmän ja ei purista kaaresta sään vierestä eikä myöskään lavoilta kuten Prestigen kohdalla oli, että se oli liian nafti sään ja lapojen kohdalta. Ei jäänyt tilaa juurikaan ratsastaessa.


Lauantaina lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja hyvin maasto meni. Satula vaikuttaa minulle sopivalta ja sitä se on myös Tuikulle. Tässä satulassa jää lavoille tilaa. Tuikku on rungoltaan pyöreä ja lavat tulevat taakse ja koulumalli olisi tällöin hyvä vaihtoehto. Satulaseppä näytti myös Prestigen kehittämää islanninhevossatulaa. Ja sitä kokeiltiin Tuikun selkään, istui kuin hansikas ja nahka oli pehmeää. Muotoilultaan istuinosa oli matala ja leveähkö, istuinsija aika pieni. Ja kysyinkin, voiko satulaa kokeilla. Kyllä voi, mutta hintaa oli jo yli 4000 euroa. Siihen sammui into satulasta.


Sunnuntaina suuntasimme tallin laitumelle. Jari oli mukana kuvaamassa. Minä odotin satulalta ihmettä, että se tekisi minusta vähän paremman, mutta kai se on todettava, ettei se hyvä satulakaan peitä ratsastajan virheitä. Tuikku liikkui mukavasti ja en ainakaan itse kokenut satulaa sopimattomaksi. Kovin pitkään emme ratsastaneet, sillä päivä oli lämmin. Kun istuinosa ei ole syvä, sopii satula myös maastoiluun hyvin. Sen kuvista tietysti huomaan, että olen liian etupainoinen itse ja jalka jää taakse, mikä taas ripeämmissä vauhdeissa ja äkillisissä tilanteissa ei ole eduksi.

Tänään Tuikulla oli kiropraktikko ja Tuikku oli hyvä jälleen kerran. Ei juurikaan isompaa huomautettavaa, pientä kireyttä takana ja niskassa. Muutoin oikein hyvä eikä takaosakaan näyttänyt huonolta, mitä seurasin käsittelyä. Tuikku vaikutti tyytyväiseltä ja oli käsittelyn jälkeen väsynyt. Tämä viikko pidetään kevyenä ja saakin palautua kiron käsittelystä pienellä lomailulla.


 

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Koppiksilla ja hiittikärryillä

Olemme menneet Tuikun kanssa pari päivää perätysten kärryillä. Tiistaina lähdimme tallille Jarin kanssa ja otimme mukaan Lilon. Nyt kun se joutuu opettelemaan myös yksinoloa ja siihen se on joutunut jo tottumaan. Mutta pienen koiran kanssa on helppo lähteä, sen voi tarvittaessa napata kainaloon jos niikseen tulee. Lilo ei ole vielä kertaakaan ollut kärryajelulla mukana tai jos on ollut, olen sen täysin unohtanut, vähän tässä kelattuani onhan se ollut kun tyttäret olivat vuosi takaperin molemmat mukana. Mutta kärryajelu meni oikein hyvin. Lilo toimi hyvin, sitä ei pelottanut vaan oli reipas ja innokas, tutkaili maisemia. Ja haukkui vain kerran kun auto meni ohi, eikä kimakkaan haukuntaan Tuikku reagoinut erityisemmin. Saimme tallennettua mukavia kuvia tästä kärryajelusta.




Tänään lähdin Tuikun kanssa hiittikärryille ja nyt vihdoin ja viimein asensin mäkivyöt paikalleen. Hiittikärryillä on kiva mennä, niissä on lehtijouset ja Tuikulle ne ovat myös kevyemmät. Teimme Iivarintien lenkin ja sain otettua myös kivan kuvan matkan varrelta. Sää on ollut varsin hyvä molempina päivinä, mutta helteet ovat jääneet ja tänään tuntui jo paikoitellen viileältä ja olisin kaivannut lämpimämpää jo ylle. Kärryajelu onnistui mukavasti, teimme kokonaisuudessaan melko kevyen lenkin, joitain pätkiä menimme ravaten, mutta muutoin käyntiä.
 


 Vanhempia valokuvia katsellessa osui lähes puolentoista vuoden takainen valokuva, missä olemme Tuikun kanssa olleet jo muutaman päivän tallilla. Kuvassa Tuikku on syömässä ja näin pitkän tauon jälkeen katsottuani kuvaa on vain sanottava, että se on ollut todella lihava, metabolinen. Hevosen lihavuudelle sokeutuu kovin herkästi ja ihan livenä en pitänyt sitä niin lihavana kuin kuva kertoo. Vähitellen se on saatu tuosta laihtumaan ja laitumellelaskun aikaan vuosi takaperin se oli saanut jo karistettua mukavasti kiloja, tuolloinkin oli vielä lihava, mutta huomattavasti parempi. Ehkä on hyvä säilyttää kuvat, pitää mielessä, miten hitaasti ne kilot ja miten vaikeasti ne saa karistettua.

Kuva tiistain kärryretkeltä.
Kuva huhtikuulta 2017.

maanantai 13. elokuuta 2018

Ystävä on poissa

Meidän villakoiramme Ge La's Monster Inc kutsumanimeltään Vili s. 7.3.2005, k. 8.8. 2018 jouduttiin lopettamaan VihtiVet:ssä. Vili oli loppuun asti reipas ja vielä samana aamuna lähdimme pitkälle lenkille Haukkavuoreen. Lenkin pituus on noin 5-6 km:n mittainen ja matkaamme tätä sen tunnin verran. Keskiviikkoaamuna se oli kyselemässä koska lähdemme. Lenkin varrella huomaan alavatsan karvojen olevan veressä ja yritän tarkastelle, mistä se tulee. Pissapaikasta ja samoin tein soitan Jarille, että tulee hakemaan meitä. Soitan ajan yksityiselle. Lähden Vilin kanssa autolla ajamaan ja klinikalta soittavat, etteivät saa meitä millään mahdutettua ennen klo 16. Joten soittamaan ja aikoja ei Lohjalta löydy ei kunnalliselta eikä yksityisiltä. Soitto VihtiVet'iin tuotti tulosta ja pääsimme jo aamusta klo 10 jälkeen. Kotiin odottamaan ja pihassa Vili yrittää pissata, mutta näkee, että nyt tekee jo kipeää. Matkalla lääkäriin Vili oli yhtä reipas kuin aikaiemmin, se katseli auton ikkunoista ulos ja vaihtoi paikkaa, oli rauhallinen, ei kipuja. Eläinlääkäriin saimme vietyä pissanäytteen. Tulehdusta ei ollut. Ja suunta ultraan, missä näkyi virtsarakossa iso kasvain ja -putkessa myös kasvaimia. Se oli siinä, hyvinkin todennäköistä että kyseessä pahanlaatuiset kasvaimet ja tämän ikäiseltä koiralta ei kannata lähteä leikkaamaan kun virtsaputkessakin kasvaimia jo on. Päätös oli selvä. Vili lopetettiin klinikalle ja se haudattiin omenapuun alle. Suru on ollut kaikilla suuri, menetys raskas lapsille, sillä he ovat saaneet kasvaa Vilin kanssa kohti aikuisuutta. Vaikka iän myötä Vilin kuulo oli heikentynyt, silmissä kaihia jaksoi se silti olla vielä reipas ja siitä se sai vastaantulijoiltakin mainintaa, miten sitä ei voinut uskoa 13 ½-vuotiaaksi.

Samana päivänä lähdin tallille, jotta pääsen edes vähän irtautumaan. Lähdimme Tuikun kanssa maastoon ja se olikin reipas, mikä teki hyvää ja sai edes hetken unohtamaan synkän aamun tapahtumat. Me olemme Tuikun kanssa metsittyneet ilmeisemmin, sillä tällä maastokerralla sattuikin perin merkillinen tapahtuma. Me kuljimme Rauhalan tietä pitkin ja nousimme jyrkkää polkua ylös käynnissä kohti metsäosuutta. Kun olimme päässeet metsäaukealle, meidän oikealta puolelta kuuluu kahinaa ja näen kolme kaurista, lyhyet sarvet päässään ja ne juoksevat sellaista vauhtia meidän edestämme, että me vain katselemme niitä. Tuikkukin katseli. Kun ne olivat päässeet meidän ohi, ne suuntasivat vasemmalle puolelle noin 50 metrin päähän meistä, puusto hieman erotti näkyvyyttä. Ja ne pysähtyivät sinne, yksi näistä kauriista tulikin juosten takaisin, eteemme ja hyppeli siinä edessämme ja minusta se oli sangen hämmästyttävää. Juttelin sille ja se pysähtyi katsomaan meitä, ikäänkuin leikkisästi kutsui meitä mukaansa. Siitä se sitten poistui juosten. Me jäimme yhtä hämmästyneinä paikallemme ja jatkoimme siitä matkaamme.  Me todella näemme lähes joka kerta metsän eläviä. Kuljemme osittain metsäkauriiden tekemiä polkuja pitkin ja kyllä ne tietävät meidän siellä liikkuvan. Ovat ilmeisemmin tottuneet meihin jollain tapaa.

Tuikku tuntui olevan tällä maastolla niin reipas, jouduin sitä pidättelemäänkin ja näimme niittypellolla ison sarvipään toisen kanssa. Tätä Tuikku jännitti, se huomasi sarvipään ja jatkoi eteenpäin pyynnöstäni, mutta oli selvästi varautunut. Oli sen verran iso sarvipää, sen erotti selvästi pellon laidalla. Torstain sai Tuikku pitää vapaata ja perjantaina pääsi vuokraajan kanssa maastoon. Lauantaina kävimme Tuikun kanssa kentällä, lyhyen aikaa, mutta nyt minusta meillä meni oikein hyvin. Olin jopa hämmästynyt, miten hienosti saimme harjoitusravin toimimaan. Sunnuntain Tuikku piti vapaansa ja tänään kävimme taas maastossa. Teimme taas melko pitkän maaston sekä kävimme pellon laidalla harjoitusravia ja peruutuksia. Peruutuksia teimme paljon, siitä sitten siirtyminen harjoitusraviin. Välillä tahtoi ravin tempo olla liian vauhdikasta, joten pidätystä ja uusintaa. Viileästä säästä huolimatta Tuikku ei tällä kertaa ollut niin reipas kuin keskiviikon maastossa, mutta muutoin nautimme maisemista ja vauhdikkaita laukkaosuuksia teimme. 

tiistai 7. elokuuta 2018

Elokuun puolella

Elokuun puolella. Mitä meille kuuluu? Hyvää. Olemme menneet vaihtelevasti ja tällä kertaa ratsastanut myös kentällä ja samoja harjoituksia myös maastoradalla ja maastossa. Se on tuonut tulosta siinä mielessä, että Tuikku on jälleen kerran nopeaoppisena myös ennakointia harjoittavana tarjonnut helpommin hidastempoisempaa ravia sitä pyytäessäni. Tätä kokeilin myös meidän haastavalla maasto-osuudella eilen, missä totutusti on lähdetty laukalla kun osuus päättyy ja pitää kääntyä takaisinpäin. Eilen Tuikku tarjosi heti reipasta etenemistä ja laukkaa, mutta pyysin toisin. Ja tällä kertaa ei mennyt sähläämiseksi vaan tyytyi pyyntöön ja pääsin istumaan harjoitusraviin. Tuikku liikkui hyvin, käytti selkäänsä.

Tuikun kohdalla ratsastus on oltava hienotunteista. Kommunikointi ratsastajan ja hevosen välillä on pidettävä herkkänä ja pidätteeksi riittää pienen pieni kuiskaus, Tuikku toimii. Mutta tilanteessa, missä Tuikku tottuneesti tarjoaa vauhdikasta menoa ja yrität saada sen hidastamaan puolipidätteellä, ensimmäiseen ei reaktiota, yrität vielä, lisäät pidätteen vahvuutta, vahvistat edelleen pidätettä, vastaus on jännittynyt, kiirehtivä ja selkä laskee välittömästi alas. Huutaminen ei auta. Mutta entäs jos ratsastajana olen itsekin kärsimätön ja harmistun kun ei kuulla vaan totutusti tarjotaan pitkään opittua tapaa, lopputulos on yleensä se, ettei kommunikointi pelaa, yhteys on poikki ja kumpainenkin hämmentyneitä ja turhautuneita. Ja miten hyvin yhteys pelaa kun puhut toiselle kuin se olisi särkyvää lasia, herkkä ja kuitenkin niin valmis tekemään ihan mitä pyydät, mutta hienotunteisesti, vähin elein. Toimii.

En ole erityisen taitava kouluratsastuksen puolella. Se aiheuttaa useinkin hämmennystä ja tietysti mietin asioita, mitä pitäisi tehdä toisin. Olen ollut hyvin erilaisilla ratsastuksenopettajilla, opetustavat voivat olla vastakkaiset. Toinen vaatii ravin tahtia hitaammaksi, teet puolipidätteitä mutta vaadit pohjeavuilla liikkumaan eteenpäin. Tällä pyritään siihen, että hevonen hitaammassa ravissa malttaisi polkea alleen kuin että se vain potkisi ravia eteenpäin malttamatta käyttää takapäätään. Toinen taas vaatii energisyyttä ja sitä kautta saadaan vähitellen hevonen kuuntelemaan ratsastajaa, hidastamaan tahtia, mutta pysyen energisenä ja hevonen polkee paremmin alleen. Tuikun kohdalla taas ei ole tarve lisätä energisyyttä, se on yleensä melko reipas hevonen ja ratkaisu tilanteeseen on vauhti. Esteillä tämä taas on hyvä, mutta pitäisi myös malttaa estettä lähestyttäessä odottaa hyppypaikkaa eikä vain vauhdilla yli. Vuokraajan olen kokenut tässä kohden hyväksi, pitää kouluratsastuksesta, kemiat heillä pelaavat  ja sen näki myös siitä, että pitkän tauon jälkeen ratsukko toimi alusta alkaen hyvin. Tämä toisaalta vähentää tarvetta mennä kentällä, mutta silloin tällöin itsekin on hyvä hevosensa kanssa kokeilla, miten ratsastus sujuu.

Meillä oli poikkeuksellisesti estetunti sunnuntaina ja tällä kertaa en minä ollutkaan Tuikun selässä. Ex-tempore sinne päätyi vuokraajan ystävä, jolle tarjosin tätä kertaa. Mielenkiinnosta halusin nähdä myös maastakäsin, miltä meno näyttää. Ja onhan siinä Tuikun laukassa parannettavaa jos mielisi esteitä hypätä enemmänkin. Meillä siihen ei sillä tavoin ole tarvetta, mutta harjoituksena matalat esteet menevät hyvin. Tuikusta huomasi, että uusi ratsastaja hieman jännitti ja oli hämmentynyt, mutta vähitellen alkoi kommunikointi sujumaan ja esteille mentiin reippaasti. Tuikulla peruskunto on hyvä ja hyvin se jaksoi tämän ratsastustunnin.


Maanantaina kävimme maastossa ja lähes joka maastoilukerta kohtaamme metsän eläimiä, rusakoita, peuroja, kauriita ja hirviäkin olemme nähneet. Kettuja olemme nähneet myös pellolla. Tuikku suhtautuu rauhallisesti näkemiinsä, kettu aiheutti pientä pörinää pellolla. Oli meidän ensimmäinen kerta kun tämän repolaisen ratsain näimme. Eilen metsäkauriit olivat lähellä, mutta näytti siltä, että Tuikku ei niitä huomannut. Tuuli oli sangen voimakas, joten se osaltaan vaikutti siihen, ettei Tuikku niihen reagoinut, lisäksi kun oli keskittynyt lehtien riipimiseen matkatessaan eteenpäin metsäpolkua pitkin. Tuikulle on hyvää harjoitusta mennä jyrkkää rinnepolkua pitkin, sitä käytämme lähes joka maastokerta. Siinä joutuu tekemään töitä ja sen huomaa Tuikusta. Auttaa takaosan työskentelyyn ja vahvistaa lihaksia. Vielä on onneksi kesää jäljellä, vaikka olemme jo elokuun puolella. Helteitä on luvattu loppuviikosta.


Kesä on ollut harvinaisen hyvä, mutta maanviljelijöiden kannalta huono. Satonäkymät monin paikoin vähäiset ja nautakarjatilallisille tuleva talvi on selviytymistä, miten saada rehut riittämään. Eikä se ole ollut hevospuolellakaan sen parempi. Isommat viljelijät ovat saaneet sadoksi vain puolet siitä, mittä viime vuonna. Tallilla taas heinää on tullut enemmän kuin viimevuonna, mutta laitumien ollessa olemattomat ja kuivat, on heinää jouduttu syöttämään jo pitkän aikaa. Sääolot ovatkin olleet niin epänormaalit ja hellejaksot pitkät. Lomalaisille varmasti etenkin niille, jotka pitävät helteistä, kesä on ollut erinomainen. Välillä vain toivoisi hieman viileämpää. Eilen maastoillessa oli pitkästä aikaa ohut takki päällä, tuulikin mukavasti eikä Tuikullekaan juurikaan tullut hiki. Siinä Tuikun selässä ollessani katselin upeita maisemia, istuin selässä ja Tuikku meni rennosti käyntiä eteenpäin. Näinä hetkinä sitä pysähtyy ajatuksineen ja juuri tämä on sitä parasta, mitä maastoilu tuo. Miten sitä onkaan tyytyväinen oman hevosensa kanssa kun voi mennä löysin ohjin ja katsella ympärillleen kiirehtimättä. Sitten on pätkiä, missä taas juostaan ja Tuikku oli reipas. Se kun yleensä tarjoaa omaehtoisesti paikkoja, missä mennään juosten. Maaston lopuksi käytin pitkästä aikaa Laseria ja hieroin selän ja takaosan. Ja hyvältä vaikuttaa lihakset, kaulan vasemmalla puolella Tuikku piti selvästi hieronnasta ja nyt kun olen pitänyt pelkästään rungotonta satulaa, on Tuikulla vasen puoli ollut hyvä.