keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Rallittelua kaverin kanssa


Tuikun kanssa on mennyt jälleen samoin kuin ennenkin, mukavan huolettomasti. Olemme maastoilleet, menneet koppiksilla ja hiittikärryillä. Viikko takaperin maanantaina oli Tuikun kengitys ja hyvältähän ne Tuikun kaviot näyttivät, kasvaneet olivat reilusti. Minä olin unohtanut täysin kengityksen, mutta onneksi puhelimessa oli muistutus, joten vauhdilla tallille ja Tuikku ripeästi kengityspaikalle.


Säiden puolesta on ollut ihanteelliset, lämpimät syykuun päivät. Sorsanmetsästys on alkanut, mutta arkisin olemme käyneet ankkalammen reitin, missä on sopivasti suoraa, peltoaukeaa ja hienoja maalaismaisemia. Tuikku on ollut reipas ja minä olen pitänyt kovin uudesta satulasta. On sitä kokeiltu myös muille hevosille ja suoraselkäisen puoliverisen hevosen selkään istui kuin hansikas ja satula on todettu mukavaksi.




Sunnuntaina lähdimme Tuikun ja kaverihepan kanssa maastoon, tutun kaverin, minkä kanssa meno on  yleensä reipasta. Niin se oli tälläkin kertaa ja kaveri sai käsivaralla otettua videota, mikä oli hyvin onnistunut. Menimme peltoaukeaa pitkin ankkalammen vieritse. Alussa kaveri edellä ja me perässä, mutta pyysin Tuikkua siirtymään siten, että se pääsee rinnalle ja siitähän se meno yltyi ja ohi pisteltiin. Olimme menneet jo Iivarintien suoran ja siellä Tuikku oli innokas myös. Ja voi että oli mukavaa kun oli vauhtia, reipas hevonen, joka syttyi vauhdista. Kun hiljensin ja Tuikku huomasi, että kaveri saavuttaa niin valmisteli pukkia hieman kierteisenä kaveria kohti, mutta pukki jäi kovin vajavaiseksi. Peltoaukean jälkeen suuntasimme kohti niitettyjä peltoja ja tulimme kuivaa reunaa myöten. Vauhti yltyi, sillä kaverihan meni reippaasti oli Tuikunkin suoriuduttava vauhdilla ja minun oli pidäteltävä, jotta pysymme reunassa. Edessä oli puu, minkä oksat sitten ottivat osumaa päähäni ja vauhdissa sitä yritti väistää edessä olevia paksuhkoja oksia, mutta kopisivathan ne kypärään. Tuikulla riitti intoa. Ohessa Antsun ottama videopätkä käsivaralla peltoaukean laukoista. Hauskaa meillä oli ja niin oli hevosillakin. Tämä on yksi parhaimmista otoksista, mitä olen saanut omasta ratsastuksestamme. Siinä näkyy, miten keskittyneitä me molemmat olemme, Tuikku päättäväinen ja ohi painelimme. Hurjapäisiä olemme Tuikun kanssa, vauhdista nautimme etenkin silloin kun päästellään kaverin kanssa yhdessä.


Ohessa on linkki opinnäytetyöhön, missä käsitellään suomenhevosen ylipainoa. Aihe on ollut paljon esillä blogeissa, mitä on tietysti hyvä pitää esillä miten yleistä hevosen ylipaino on ja miten sitä ei tunnisteta. Omakohtaista kokemusta asiasta on ja Tuikun kohdalla haluan ja pyrin pitämään sen säällisissä mitoissa liikunnalla ja ruokinnalla. Mutta hyvin vaikeaa se on, sillä nykyheinä on Suomessa hyvää, tänäkin kesänä. Korkea sokeri ei ole ainoa syy, mikä aiheuttaa hevoselle lihomista, vaikka yleinen näkemys onkin. Mutta yleisesti ottaen suomalainen heinä on laadukasta ja hyvälle rehunkäyttäjälle useimmiten liian hyvää ja painon hallinta vaatii omistajalta työtä ylläpitää hevonen sopivissa mitoissa. Tuikun kohdalla tämä on onnistunut jotakuinkin hyvin, ohessa kuva nykyisistä mitoista ja siitä, mistä lähdettiin olen varsin tyytyväinen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.