keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Maastoilua, kärryajelua ja istuntantunti

 

Olemme tehneet samaa kuin ennenkin Tuikun kanssa. Olen  yrittänyt saada kärryajelua mukaan useammin, välillä se helposti jää. On niin kiva satuloida, lähteä maastoon, istua selkään ja katsella maisemia. Tuuletella omia ajatuksiaan hevosen selässä. Kärryajelu on se myös mukavaa, mutta siinä ei pääse niin kosketuksiin hevosen kanssa kuin ratsain. Ratsastaessa välillä voi rapsutella niskasta, taputtaa ja Tuikku voi pysähtyä, ottaa kengän kärjestä kiinni ja kertoo, että joko olisi aika kääntyä kotiinpäin.

Kärryajelu on siinä mielessä hyvä liikutusmuoto, että selkä jää ilman painoa. En nyt kovin painofriikki ole, mutta sen verran harmittaa itseäni, ettei itsekontrolli tänä syksynä ole ollut kovin tiukka. Makeat leivonnaiset, pullat ja keksit ovat maistuneet paremmin kuin hyvin. Jos pitäisi valita ruoan ja makean väliltä, valitsen makean. Ja tässä iässä se alkaa näkyä ikävä kyllä ja tuntua myös hevosen selkään. En kuitenkaan ole vielä painoltani yli sen, mikä olisi ehdoton ei säännölliselle ratsastukselle, mutta jos voin vaikuttaa, että taakka on kevyempi pyrin siihen. Mutta nyt tuntuu vain siltä, että se tahtojen taistelu kieltäytymisen ja pullan välillä on niin vaikea, että jälkimmäinen on päätynyt vatsaan ennenkuin ehdin edes kunnolla kieltäytyä ja helposti se toinen on yhtä sulavasti mennyt ensimmäisen perässä. Ja täytyy sanoa, että onhan se pulla hyvää ja pikkuhiljaa ne pullat alkavat näkymään reisillä ja takapuolessa. Tosin se on tietysti satulaa vasten hyvä pehmuste. Mutta jotain pitäisi tehdä... miten tehdä asiakkaille leivonnaiset maistamatta niitä.

Kentällä olemme menneet hieman usemmin kuin ennen tai no otettiin kenraaliharjoitukset viime viikolla kun tälle viikolle oli luvassa ratsastustunti. Ja on vain todettava, että Tuikku liikkuu oikein hyvin, minusta sen liikkuminen ravissa on hyvää ja olemme harjoitelleet laukkaa siten, että jätän ohjaa pidemmäksi kuin mihin olen tottunut. Ja minusta tämä on ollut avain siihen, että laukassa Tuikku voi mennä edestäkin hieman pyöreämpänä, kun välillä siirtymiset ovat tuntunteet hyvin töksähtäviltä etenkin ravi-laukkasiirtymiset. Toki etupainoisuutta löytyy, mutta jos pikkuhiljaa uskaltautuisimme menemään säännöllisemmin kentällä voisihan sitä katsoa, mitä tulee. Ulospäin Tuikun liikkumisesta ei voi sanoa, että sillä si-nivelessä on sanomista. Se liikkuu minusta rennosti ja tyytyväisenä.

Tuikulla oli poikkeuksellinen viikonloppuvapaa, se sai viettää lomapäiviä lauantain ja sunnuntain. Ja kun maanantaina oli vähän pakko jo liikuttaa, oli sää sitten sitäkin huonompi. Mutta eipä me olla sokerista.

Maanantaina kävimme kärryajelulla, jolloin menimme reippaasti. Ravattiin paljon ja kun Tuikku alkoi lämmetä tuntui siltä, että tällä kertaa en pyydä kovin herkästi vauhtia lisää. Sitä nimittäin tarjottiin hyvin omaehtoisesti lisää ja vielä enemmänkin. Taustalla on tietysti pieni ajatus siitä, että niinköhän saan sen pidettyä kiinni jos se innostuu ihan tosi kovaa menemään. Sen kyllä tuntee Tuikun kanssa mennessä. Muutoinhan Tuikku on kärryillä hyvin ravaava ja vauhdit ovat maltilliset, mutta kun on niitä virtapäiviä ja jos ne osuvat kärryajeluun niin maanteillä sitä ei kovin mielellään halua antaa mennä omaa vauhtiaan. Tällä kertaa jouduin pidättämään, en antanut vapautta mennä vaan sen huomasi, että jos Tuikulle luvan olisi antanut, se olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi. Muutoin meni hyvin, hikosi lenkin jälkeen ja päästiin loimen alle kuivattelemaan.  Normaalisti olen tehnyt niin, että jos on pidempi vapaa takana, menen ratsain ja tästä seuraavana päivänä kärryillä, jolloin sitä virtaa on vähemmän. Nyt menin parin päivän lomailun jälkeen ja olihan sitä vauhtia.

Tiistaina taas menimme maastoon karvasatulalla ilman jalustimia. Suurimmaksi osaksi käyntiä ja vähän laukkaa, vähän ravia. Nähtiin peuroja ja saavuimme peuransyöttöpaikalle, missä sarvipää makasi muiden kanssa maassa. Tuikku ei näitä havainnut, vaikka oli suora näköyhteys, niin hyvin niiden väri peittyi maastoon. Siinä ne makoilivat ja käänsin Tuikun takaisin päin ja lähdimme rauhalliseen laukkaan. Ei Tuikku tässä vaiheessakaan vielä edes tajunnut, että peurat olivat niin liki. Maastoilu sujui hyvin.

Tänään keskiviikkona meillä oli istuntatunti, Irman pitämänä. Minusta tunti oli hyvä ja siinä käytiin istuntaa läpi. Jouduin korjaamaan rintakehääni ja hän opasti minusta siten, että minäkin ymmärsin, mistä on kyse. Minun istuntani oli muutoin hyvä, mutta olin ikääkuin yläosastani takakenossa, lantio oli oikeassa asennossa. Tätä korjattiin siten, että minun tuli tuoda rintakehää eteen. Mielikuvana sitä helposti työntäisi rintakehää ulos, jolloin hartiat tahtovat jännittyä. Mutta tässä piti ajatella siten, että korsetti on käytössä, kyljet tiiviit, mutta tuntea ylävatsalihakset ja ne puristaa ikäänkuin napaa kohden, ei kääntää eikä lyyhistää lapojaan, mihin sorruin heti. Kun tämän osaa tehdä oikein, koko rintakehän alue avautuu ja hartiat pysyvät rentona sivuilla. Minulle itselleni tuli mielikuva siitä, että kun rintakehän saa aukenemaan hartiat rentona, mutta kädet vähän kuin leviten, mutta pysyen siinä hevosen sään tuntumassa. Tässä pitää muistaa hengittää; sisäänhengitys nenän kautta pitkä henkäys, sitten taas pitkä uloshengitys ja samalla muistaa, että kyljet pysyvät tiiviinä, ylävatsalihas (rintakehän alaosa) hieman pusertuen napaa kohden ja myös muistaa pitää niska suorana ja pitkänä. Tässä kävi niin, että menin niska nyökyssä katsoen alas ja tätä piti korjata pitämällä niskaa suorana ja pitkänä. Tällä tavoin liikuimme käynnissä harjoittaen juuri ylävastalihaksen käyttöä, pitäen rintakehä ulkona ja hartiat rentona. Ravissa Tuikku sai Irmalta kehuja paljon, se meni todella hyvin ja rennon tyytyväisenä. Sain luvan olla omaan ratsastukseeni tyytyväinen :D. Ratsastustunneilla monilla on erilaisia mielikuvia, miten saada oppilas suorittamaan annettu tehtävä ja tämän ikäisenä on vaikea yrittää aina tehdä asioita siten kuin opettaja ne kertoo. Voi olla sekä opettajalle että minulle turhauttavaa kun en vain saa tehtyä asioita oikein. Mutta tässä tapauksessa oivalsin, mitä piti tehdä ja miten tehdä.

Toinen opetus, mikä oli minulle vaikea hahmottaa, on takareisien käyttö. Kun kevensin Tuikulla ravissa, opettaja huomautti, että älä nosta itseäsi yläreisillä, niillä ei ole mitään käyttöä kevennyksessä vaan takareisillä. Ja tämä se vasta on vaikeaa, miten erottaa, mitä reiden osaa käytät mihinkin tehtävään. Ja tätä minun tulisi harjoitella, jotta saisin käytettyä takareittä ja saisin kevennyksen sujumaan hyvin. Laukassa tuli myös huomautusta läpsyvästä sisäreidestä,  pitää polvi satulassa suorana. Laukassa muutoinkin tuli harjoitella sitä, että jarruttaa istunnalla ei ohjilla. Muutoin opettajan mielestä istuntani oli hyvä, mutta jos haluan, että Tuikku hidastaa laukkaa, tulee minun pidättää sitä istunnan kautta pidättämällä vastaan vatsalihaksilla. Näin voin myös säädellä sitä, että laukassa Tuikku lähtisi nostamaan säkää ylös.


Irma antoi pari hyvää ohjetta tukemaan ylävatsalihaksia ja takareisiä, mitä voin tehdä kotona. Ylävatsalihasten harjoitus menee siten, että mennään selinmakuulle polvet koukkuun. Kädet nostetaan suoraan ylös kohti kattoa ja lähdetään kohottamaan päätä ja rintakehää hieman ylös. Tässä käytetään ylävatsalihaksia, millä saadaan niitä käsiä kohotettua vieläkin ylemmäs. Tätä tulisi toistaa. Takareisiharjoituksessa taas mentiin kylkiasentoon, laitettiin jalat polvista koukkuun ja nostetaan jalkaa sivusuunnassa ylös siten, että nilkat pysyvät paikallaan. Tämä vahvistaa takareisiä. Ratsastustunnista jäi positiivinen olo, onhan se kiva kuulla, että jossain on jotain tehnyt hyvin, korjausten kohdalla pyritään saamaan onnistuminen toistoilla. Meillä oli harjoitus siirtyminen käynnistä raviin ja takaisin. Tämä tuli tehdä hengitystekniikalla. Eli siirrytään raviin valmistellen se siten, että vedetään henkeä nenän kautta pitkä henkäys, ulospuhalluksella kevyt lonkan avaaminen, jolloin pohkeet painuvat hevosen kylkiin ja näin päästään raviin. Tämä onnistui. Sitten ravista käyntiin, sisäänhengitys ja uloshengityksellä tulisi hevonen siirtyä käyntiin. Pariin kertaan tämä tuntui onnistuvan, mutta Tuikku kiihdytteli ravissa, minun tulisi pidättää, jotta pysytään siinä vauhdissa kuin haluan. Ja kun tuli käyntiin siirtyminen, jouduin pidättämään ohjista ja tässä ei saa vetää vaan parempi on nostaa pidättävää ohjaa ylöspäin. Näin saatiin pysähtymään. Tätä meidän tuli harjoitella ja loppua kohden aloin huomaamaan, että Tuikku ei ymmärtänyt pyyntöä selvästi, että ravista siirrytään käyntiin uloshengityksen aikana. Tässä kohden alkoi hätäily ja yritystä korvata ravin vauhdilla. Teimme pätkiä lyhyempänä ja saimma pari suhtkoht hyvää onnistumista, mutta tätä täytynee harjoitella vielä keskenään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.