keskiviikko 7. marraskuuta 2018

Pikkuinen Lilo ja ratsastuskuvia


Ohessa on video, missä näkyy kun Lilo tulee luokse. Tämän se on osannut aiemminkin, mutta sillä on ollut rohkeutta lähteä kauas omistajastaan ja kerran lähti riistan perään, joten päädyin pitämään sen kytkettynä. Lilo on selkeästi minun koirani, leimautunut minuun ja on minun perääni, siltikin irtipidossa sillä on suunnaton rohkeus ja ilo juosta kauas pois näköpiiristä. Nyt olemme harjoitelleet vapaanaliikkumista ja opetelleet siihen, että se tulee pyydettäessä luokse eikä lähtisi liian kauas, mutta mielestäni se menee edelleenkin liian kauas. Olemme harjoitelleet myös kaverikoiran kanssa vapaanaoloa. Tämä koira taas pysyy omistajansa lähellä ja teimme niin, että piilouduimme puiden taakse kun Lilo meni vauhdilla eteenpäin kun näköyhteyttä ei ollut. Vähitellen se ymmärsi, että sen pitää huolehtia, ettei jää laumasta. Tämä auttoi jonkin verran. Lilo tykkää juosta lenkillä vapaana, sitä elämäniloa on niin riemullista katsoa, miten pieni musta menee lujaa vauhtia. Pysähtyy ja katsoo, missä omistaja ja juoksee luokse yhtä innoissaan, iloisena. Tästä koirasta pidän niin paljon, mutta sitä olemme ihmetelleet, miksi se on niin arka. Sen kanssa olen ollut varovainen, kovia ääniä säikkyy herkästi, jos vieras ihminen puhuu kovalla äänellä, se pelkää ja osoittaa sen haukkumalla. Olemme menneet Mölli-agilityyn mukaan, jotta saadaan sille rohkeutta, käyneet tallilla, asiakkaita on käynyt kotona ja vähitellen pientä edistystä on tullut. Se on alkanut tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa ja menee rapsutettavaksi, mutta tämä vaatii myös vieraalta kärsivällisyyttä eikä heti tungettelua vaan antaa koiran tehdä ensin itse tuttavuutta kun se on siihen valmis. Mutta niin rakas koira, olemme kasvaneet yhteen ja tämä on erityinen minulle.

Aran koiran nähtyään sitä ulkopuolisena miettii, miten sitä on pidetty. Tätä ei ola lyöty, ei pidetty pahoin eikä kovakouraisesti. Kerran olen kädellä napauttanut turvalle trimmatessa. Tämä on tämän kanssa kärsivällisyyttä vaativaa, ei mene ihan niin sujuvasti kuin edesmenneen Vilin kanssa. Arka koira vaatisi varmat otteet, mutta kun on nopea reagoimaan äkillisin liikkein, sitä koneen kanssa on pakko varoa, jottei jalkoja ajaessa jänteitä riko tai muutoinkaan. Kun on kääpiövillis, osat koiralla on niin pienet ja hentoiset. Kynsienleikkuu menee hyvin, korvista karvojen nyppiminen sujuu ja kuonon trimmaaminen sujuu sekä hevostrimmerin käyttökin onnistuu nykyään. Sehän on kovin iso ja kovaääninen, joten siinä suhteessa on paljon edistytty. Tämän kanssa on pitänyt aloittaa ihan alusta ja miettiä, miten paljon on myös panostettava yhteiseen tekemiseen ei pelkästään sylissäpitämiseen ja seurakoirana oloon. On täytynyt keskustella toisten koiraihmisten kanssa, punnita omia toimintatapojaan ja yrittää muuttaa mitä voi omassa tekemisessään. Mutta kun katson meidän pikkuista mustaa, se on sellaisenaan niin kovin rakas. Ja siellä missä olen, siellä on meidän pikkuinen.

Samanlainen on Tuikku, erityinen ja rakas. Se tulee luokse tarhasta ja maanantaina pidimme vapaapäivän, kävin silti tallilla ilta-aikaan. Kun tulin ja ohitin tarhan, huhuilin Tuikkua ja sieltä se tuli, iloisena, odottavana ja halusi tietysti mukaan. Se kiersi juoma-astioiden luota portille odottamaan, mutta kerroin, että nyt saa pitää lomaa. Kun palasin tunnin kuluttua, tallilaisen kanssa juttelimme pihalla, oli Tuikku taas tulossa portille, pyöri ja odotti, enkö nyt hakisi sitä, mennään yhdessä niinkuin on aina tehty. Mutta jälleen kerroin, että saat vapaapäivän ja tänään emme tee mitään. Tuikku on aina ollut sellainen, että tulee luokse ja haluaa mukaan.

Lauantaina menimme Tuikun kanssa kentälle ja Jari tuli kuvaamaan meitä. Tuikku oli todella reipas ja energinen, teki kaiken hyvällä motivaatiolla ja liikkui niin hyvin, että minun oli hämmästeltävä ja kiitin. Lopussa Tuikku väsyi ja korvasi väsymystä vauhdilla ja ei jaksanut enää keskittyä. Lopussa kokeilin jotain ihan uutta itselleni, laukkasimme ilman ohjia, jätin ohjat kaulalle ja tulimme laukkapuomit ja pitkän sivun. Ja kun katsoin videota jälkikäteen huomasin omassa istunnassani rauhoittumista ja vakaampaa istuntaa kuin silloin kun ohjat ovat kädessä. Tuikun liikkuminen näytti myös laukassa paremmalta. Toki meni etupainoisena ja raskaana, mutta siltikin kaula oli alempana ja rentona vähän samaan tyyliin kuin lännenratsastuksessa. Tein myös huomion, minkä otin valokuviin mukaan. Peruutuksessa Tuikku lyhenee huomattavasti, vatsalinja on lyhyempi, kuten kuuluisi ja tähän sitä tulisi päästä. Samoin minun istuntani oli parempi kuin mennessä esim. ravia tai laukkaa.







Tiistaina lähdimme Tuikun kanssa maastoilemaan. Teimme Iivarintien lenkin ja kun saavuimme Lohjansaarentielle huomasin Iivarintien puolella traktorin, minkä ohi menimme ja ison navettarakennuksen takana oli rivi autoja. Metsästäjät olivat paikalla, mutta jahti oli jo ohi. Joten pääsimme jatkamaan matkaamme ja niin menimme Iivarintien osuuden, takaisinpäin tullessa laukkasimme ja annoin lähtiessä ohjien olla mahdollisimman löyhällä. Tuikku oli reipas ja jatkoimme matkaamme peltoreitille, mistä pääsimme ylittämään Lohjansaaren ja tulimme tuttuja reittejä takaisin. Kun on lämmin marraskuu ja talvikarva jo erityisen tiheä, Tuikku hikoilee herkästi. Joudun sitä loimittamaan aina hikilenkin jälkeen ja nyt olen miettinyt, että osatrimmaisin sen.  Toisaalta sitten jos on kylmä pakkanen, joutuisi Tuikkua loimittamaan ja tarkoitus on ollut, että mitä vähemmän loimitusta sen parempi. Kun ei varmaksi tiedä, millainen talvi ja loppusyksy tulee, näyttäisi siltä, että lämmin ja paksussa karvassaan Tuikku hikoilee jo normilenkin jälkeen. Pitänee vielä katsoa ja loimittaa tarpeen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.