perjantai 4. tammikuuta 2019

Uusi Vuosi

Tapaninpäivänä emme käyneet Tuikun kanssa perinteisellä rekiajelulla. Jäin kotiin, mutta rekiajelulla kävimme seuraavana arkipäivänä. Ja oli niin liukkaat pohjat, hyvin liikkui reki ja Tuikku oli totta vie reipas. Vielä ajotien jälkeen kävimme reellä maastoradalla, menimme viisi kierrosta eikä sekään tuntunut hyydyttävän Tuikun intoa. Se oli totta vie edelleenkin reipas. Seuraavana päivänä ratsain sama ja yhä edelleen sama innokas, reipas menijä. Mikä hevonen. Joulun jälkeen olemme liikkuneet reippaasti, kolme päivää perätysten hikilenkkejä reellä ja ratsastaen. Kolmantena päivänä oli tarkoitus mennä kevyesti, mutta totta vieköön mentiin taas reippaasti. Joten nyt on sitten palauttelevan viikon paikka, kevyitä lenkkejä maastoillaan satulalla ja karvasatulalla. Olemme menneet myös kentällä ja nyt on taas vuorossa maastoilua, vastapainoksi vaatimusten on maastoilu rentoilua ja mennään näin kevyellä jaksolla enemmän käyntiä kuin juoksua. Sitäkin välillä otetaan, välillä joutuu pidättämään kun tarkoitus ei ole hikoilla.



Päivät ovat sujuneet mukavasti, minä olen tehnyt aamutalleja. Tähän on syynä myös se, että tulee luontaista kulutusta - voin syödä sen ylimääräisen pullan ja toisaalta saan  liikuntaa. Karsinoiden siivoamisessa nousee sykkeet, talvitakin joutuu riisumaan ja etenkin kun kantaa vesiä hevosille niin se vaatii jo ponnisteluja. Ja mikä parasta, olen päässyt Avantilla ajamaan ja todennut sen mukavammaksi kuin ratsastuksen. Sehän oli varsin hauskaa puuhaa. Lantojen siivoaminen tarhasta varsinkin orin on melko vaivatonta ja helppoa. Vielä muutama kerta vipujen kanssa harjoittelua ja saan kipattua orin lantakasan kätevästi kauhaan. Ja olen pysynyt joulunajan terveenä. Olen perheessämme ainoa, joka en sairastu juuri koskaan. Sitä vastoin Jari helpommin. Ja olen suositellut hänelle luontaista lääkitystä kaikkia pöpöjä vastaan ja tämä on toiminut omalla kohdallani - hanki oma hevonen. Tulee liikuntaa, ulkona olemista siinä ohella. Minä en juurikaan sairastu, tosin sitten kun pöpö iskee, olen tosikipeä. Joten ei auta kehua liikaa. Mutta vielä ei ole Jari myöntynyt siihen, että se toinen hevonen voisi olla hyvä tapa pysyä terveenä  - vai mitä tuumitte.

Tuikku ja sen toinen tarhakaveri, iso suomenhevonen, pääsivät parilaumaan. Ja mitä ne ovat keksineet, jälleen kerran löytäneet tiensä vapauteen. Kekseliäät kaverit, nyt ei voi syyttää ruotsalaista, sillä se on päässyt isompaan laumaan ja tarhat ovat yhdistetty toisiinsa. Kaverit ovat siis jääneet kiinni ilman ruotsalaista. Varsin pätevät sällit, mutta eivät ne kauas lähde, heinäpaalilta ne yleensä löytyy, syylliset.




Tuikun kanssa lähdimme myös myrskypäivänä maastoilemaan. Tuuli oli navakka, tosi kylmä. Suuntasimme haapametsäpolun kautta ja olihan jännä paikka kun tuuli navakasti ja haavat suhisivat ja taipuivat tuulen myötä. Ne ovat istutettu täsmällisesti rivistöön. Kylmää oli ja järven välistä kulkiessamme etenkin palatessa, tuuli niin kovin, että eteneminen oli jo hankalaa. Mutta muutoin pidin säästä ja kävihän maastoilu pienestä seikkailusta luononvoimien puhaltaessa puissa ja me otimme reippaat laukkapätkät peuransyöttöpaikalta. Jouduin pidättämään Tuikkua tätä ennen, se olisi halunnut edetä ihan omaa vauhtiaan, mutta sen verran estelin, ettei ihan kovin lujaa mentäisi - kevyt viikko kun oli ja palauttelua raskaan työputken jälkeen.

Tänään katsoin aamulla ulos ja on satanut kevyesti lunta. Mikä päivä! Pidän talvesta etenkin juuri tällaisena kun on satanut lunta, on pieni pakkanen ja voi odottaa maastoilua Tuikun kanssa. Se on ihan parasta, mitä voi olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.