maanantai 29. heinäkuuta 2019

Se jolla onni on sen kätkeköön

Harvoin on tullut kirjoiteltua tänne, vaikka kovin tietysti tapahtumia ja asiaa riittäisi. Ja olen tietysti joka kerta kertonut, miten mukavasti on mennyt. Välillä vain tuntuu siltä, että tuleekohan sitä liikaa kehuttua vai pitäisikö sitten enemmän kertoa asioista negatiivisemmin, jottei sitä turhaa kehumista tule. Ei tosin ole itsetarkoitus kehua, mutta meillä on ollut Tuikun kanssa niin pitkään sellainen tosi kiva jakso. Osasyynä varmasti se, että olen ollut laiska kentällä ratsastukseen. Sitä jos tekisin enemmän, olisin huomattavasti tyytymättömämpi kun ei ne omat taidot vain riitä. Olen siis päätynyt siihen, että tehdään sitä, mikä on mukavaa ja maastoilleet olemme suurimmaksi osaksi. Joskus erehdyn menemään kentälle pariinkiin otteeseen viikossa ja sitten taas maastoilu on niin mukavaa, että kentällä ratsastus unohtuu. Meillä on jäänyt myös kärryajelu vähemmälle ja osasyynä tien kovat pinnat. Ratsain kun pystyy valikoimaan paremmin, missä laukataan / ravataan. Kärryajelulla on vain tietyt reitit, missä voi mennä. Pitäisi taas laittaa kärryjä perään ja tehdä muutama reitti pitkän tauon jälkeen.

Tuikulla on myös mennyt nuori tyttö, joka on ratsastanut pelkästään kesäisin. Hän ratsasti Tuikulla parisen kertaa kun olivat kesälomalla ja laitoin tehtävärataa sekä ohjasin ratsastusta ja opastin sen, minkä itse osasin. Toisen opetus on varsin vaikeaa, miten korjata istuntaa ja kertoa se niin, että toinen  ymmärtää. Ja nopeita korjauksia ei ole, mutta toisella tunnilla oli jo niin huomattava parannus ratsastukseen, että jotain olin osannut neuvoa. Mutta mikä tärkeintä, Tuikku toimi siltikin rennosti jo ensimmäisellä tunnilla. Sen huomaan, että kyllä sekin osaa mennä siitä mistä aita on matalin. Kun ratsastajana on hieman kokemattomampi, joka ei ehkä sillä tavoin vaadi vielä kuin oma tuttu ratsastaja niin näkihän sen Tuikun menosta, mutta teki tehtävät kuten ratsastaja pyysi, mutta ei yhtään enempää kuin riittävästi. Tehtävärata oli sellainen, että olin laittanut kolme tynnyriä, missä oli ämpärit ja näitä tuli siirtää aina yhdelle tyhjälle paikalle. Tämä oli alussa varsin haasteellista. Pysähdykset ja paikallaan pysymiset tuntuivat olevan tehtäviä, missä Tuikun hätähisyys tulee esille ja se, että se liikkuu eteenpäin, oikoo kulmia lapa edellä ja ties mitä muuta. Ja jos ei ole kokenut opettaja, yritä siinä sitten parhaasi mukaan opastaa, miten vältyt tältä kun tehtävä pitäisi suorittaa yhden käden ohjatessa ja toisella kannetaan ämpärillä. Hieman jouduin avustamaan tehtävässä, mutta nämä tehtäväradat ratsastuksen lomassa katkaisevat ja antavat hevoselle vähän muuta mietittävää ja ratsastajakin joutuu toimimaan eri tavoin. Mutta Tuikku on todella monipuolinen hevonen, ei liitokavio, vaikka sen ravi on isoa ja näyttävää, mutta muutoin hyvin tasaiset askeleet ja kaikki tuntuu sille sopivan. 

Helleviikolla tyydyimme kevyempään menoon, sai vapaita ja kävimme uimassa. Mutta viikonloppuna menimme jo myöhempään illalla maastoilemaan. Menin lauantaina yksin ja on siinä ihan oma tunnelmansa mennä maastoreittejä klo 21 kuin päivällä tai illalla. Oli toki lämmintä ja Tuikku hikosi ihan kunnolla näiden helleiltojen myötä. Sunnuntaina menimme Jarin kanssa ja hänellä oli sähköavusteinen maastopyörä. Oli kivaa, välillä menimme ohi ja Jarikin meitä ohitteli. Laukkaosuudet menimme suht reippaasti ja paikoin Jari jäi, joten pysähdyimme odottamaan. Tien pohjat ovat paikoin epätasaiset, joten yhdellä kädellä ohjatessa ja toisella kuvatessa tulee jo haastetta säilyttää tasapaino ja mennä jo lujempaa. Sähköavustuksella pääsee hyvin ylämäet.

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Tuntuman merkitys

Pitkästä aikaa päätin aloittaa tekstin. Olen lueskellut muiden blogeja ja miettinyt välillä tänne kirjoittamista, mutta meille kuuluu ns. tavallista arkea, helppoa ja toimeliasta. Kaikki tuntuu Tuikun kanssa sujuvan mukavasti eikä mistään ole ollut sen kanssa huomauttamista. Elämäänsä tyytyväinen hevonen. Helppoa on ollut ja niin mutkatonta. Tosin laitumelle en ole päästänyt. Olen kyllä sitä mieltä, että hevosten pitäisi saada laiduntaa, mutta sen verran itsekäs olen ollut, etten halua sitä lihomista ja sen jälkeistä kovaa rääkkiä hevosen kanssa, jotta se saataisiin taas laihtumaan. Tuikku on hyvässä lihavuuskunnossa ja se on timmissä kunnossa.

Olemme liikkuneet ja kiropraktikko kävi Tuikun taas hoitamassa ja edelleenkin oikein hyvä. Vasemmalla puolella oli kireyttä hieman ja tämä muuten johtunee meidän vasemman puolen laukkaharjoituksista kun lihaksissa on näkynyt vahvempana se, että menemme enemmän oikeanpuoleista laukkaa, mikä Tuikulle on myös se helpompi. Joten tuumasta toimeen ja yritän saada myös vasenta laukkaa maastossa. Kentällä olemme menneet jonkin verran, harvoin ja toisinaan samalla viikolla pariinkiin otteeseen. Mutta mitään suurempaa hikitreeniä emme ole tehneet. Olen panostanut enemmän siihen, että jää hyvä mieli molemmille. Lyhyitä tehtäviä ja sitten huilia.

Kentällä ratsastusharjoituksia
Mitä olemme kentällä harjoitelleet: olen halunnut vaikuttaa raviin siten, että menemme mahdollisimman hidasta ravia ilman tahdituksia ja tähän olen pyrkinyt pelkästään istunnan vaikutuksella en niinkään puolipidätteillä ohjista. Tätäkin on aikoinaan tehty ja se ei ole Tuikun kannalta paras ratkaisu. Usemmiten päädytään siihen, että vaadittaessa ravin tahtiin hitaampaa tempoa ja tekemällä sitä pidätteillä, vastaus on yleensä kiihtyneempi mieli ja jännittyneisyyttä. Tätä Tuikun kanssa opetettiin, pidätystä, pidätystä ohjasta ja kun itse ratsastaessa koin, että se ei tuota tulosta, olen päätynyt itsenäisesti harjoittamaan hidastusta siten, että hidastan kevennyksellä ja harjoitusravissa pidättämällä keskivartalon lihaksia sekä ylä- että alavatsan. Jos vaikuttaa siltä, että Tuikku ei tahdo vastata tähän, pieni pidäte ohjasta muistuttamaan, mitä haluan. Tämä yleensä toimii ja ravin tempoa hidastamalla pyritään siihen, että saisin Tuikun myös käyttämään selkäänsä. Tätä harjoitusta emme tee kovin kauan ja välillä on myönnettävä, että joillakin kerroilla ei onnistu lainkaan jos Tuikulla on liian paljon energiaa, minkä se haluaisi käyttää juoksemiseen. Tämä on ollut minusta siinä mielessä hyvä harjoitus, että samalla pääsen itse istumaan satulaan ravissa. Vähän vastaavaa aikoinaan harjoiteltiin Jalin kanssa ja tuolloin tuli uutena käsite: slow motion.


Vastalaukkaharjoituksia
Toinen mitä olemme harjoitelleet on vastalaukat. Mutta ilman kaarteita. Tähän asti emme ole vielä päässeet ja tästä on hyötyä siihen, että vastalaukkaharjoitusten jälkeen Tuikku myötää kaulastaan ja tähän ei tarvita minkäänlaista pidätettä ohjista, ei pientä nippausta vaan Tuikku myötää näiden itsenäisesti harjoitusten jälkeen. Yleensä kun aloitan kentällä, menemme aluksi käyntiä pitkillä sivuilla vaihtaen suuntaa. Otan mukaan siirtymiset käynnistä pysähdykseen ja tähän pyrimme pelkästään istunnalla ja toimii. Vähitellen mukaan peruutukset ja eri variaatiot siirtymisissä. Kun pääsemme raviin, aloitan kevyessä ravissa suoralla uralla, välillä pääty-ympyrä kerran ja suunnan vaihto. Kun olemme päässeet siihen, että kevyt ravi sujuu siten, että Tuikku alkaa myötäämään ja hakee itse sopivaa muotoa, tehdään laukannostot kulmiin. Jokaisen harjoitusosuuden päätteeksi menemme käyntiä kierroksen - pari ja aloitamme uuden harjoituksen. Tällä pyrin välttämään sen, mihin niin monesti syyllistyn, jatkuvaan prässäykseen eli mennään yhtäjakoisesti pitkään ja sitten Tuikku alkaakin olemaan väsynyt. Tarkoitus kun oli ratsastaa rennoksi, mutta liian pitkät työskentelyjaksot eivät tuo sitä toivottua tulosta.

Laukannostojen myötä laukataan kierros ja tästä laukkaamme oikeassa kierroksessa pitkää sivua tullen päädyn kaarteeseen ja teemme puolikkaan kaarroksen oikeassa laukassa tehden silmukan ja palaten samalle uralle, mistä tulimme oikeassa kierroksessa ja näin pidetään taas vastaavasti vasemmassa kierroksessa oikeanpuoleinen laukka kulmaan saakka, mistä vaihdetaan raville. Tämä on minusta ollut hyvä harjoitus Tuikun kanssa. Teemme vastalaukkaharjoituksia molempiin suuntiin. Edelliskerran teimme samaa harjoitusta, mutta kuinka ollakaan Tuikulla oli enemmän virtaa kuin malttia ja oli mennä pelkästään juoksemiseksi, joten jätin vastalaukkaharjoitukset siihen ja vaihdoin taktiikkaa. Teimme kahdeksikkoa, ensin ravissa ja sen jälkeen laukassa. Tämä hieman hillitsi juoksemishaluja ja sai Tuikusta turhat mehut pois. Ja samalla saatiin lyhyitä pätkiä vastalaukkaa ja vaihdettiin laukkaa parin raviaskeleen jälkeen.

Kun olemme kentällä ratsastaneet yleensä noin 20 - 25 min, lähdemme Huhtasaaren tielle ottamaan laukkapätkät. Ensimmäisestä alamäestä lähtien laukalle ja päätämme sen Huhtasaaren tien mäkien jälkeen. Tämä laukkaosuus on noin vajaan kilometrin mittainen yhtenäinen laukkapätkä. Ja siitä laskeudun alas ja kävelemme rintarinnan tallille. Tässä on pääasiallinen kuvaus, mitä teemme kentällä. Ja kun olen löytänyt tämän systeemin, mikä toimii Tuikun kanssa hyvin ja olen jättänyt turhat pitkäjaksoiset prässit pois, meillä on ollut oikein kivaa kentällä. Tosin menemme harvoin, tekisi tietysti hyvää hevoselle mennä useamminkin. Mutta kun toimii näin niin tätä jatkamme.

Tuntuman merkitys
Kolmas, mitä olen itse harjoittanut on tuntuma. Se jos mikä on vaikeaa, etenkin minulle. Sillä perusvirheeni on se, että kun Tuikku on tuntumalla esim. juuri kevyessä ravissa ja siirryttäessä käyntiin, "heitän ohjat pois". Mutta en tietoisesti, tämä on vain tapa antaa sille ohjaa, mutta näissä kohden tuntuma katoaa ja se on haettava uudelleen. Kun on hevonen, mikä herkästi reakoi ohjasotteeseen, epätasaisuuteen, äkilliseen istunnan tasapainosta johtuvaan menetykseen, mikä näkyy ohjasotteessa, sitä itse on myös ns. herkkä kädellä antamaan ohjaa (oma tunne), mutta toimii siten, että itseasiassaa ikäänkuin "heittäisi" ohjat pois, koska pyrkii välttämään ohjalla roikkumista (taas oma oletus). Tuntuman kun pitäisi olla tasainen, pysyä yllä siirryttäessä käynnistä raviin, pysähdykseen, peruutukseen, laukkaan jne. Tästä saan aina huomautusta kun ja jos on joskus ollut ohjattua opetusta -> pidä tuntuma, älä heitä ohjia pois, nyt ei ole Tuikku tuntumalla jne.. Tuntuma on varmasti monen ongelma, miten sitä kuvailisi ja mitä se oikeastaan on ja milloin tietää, että hevonen on tuntumalla. Tuikun kanssa voin ratsastaa ilman ns. todellista tuntumaa ja silti se hakeutuu itse ratsastaessa muotoonsa pyöristäen kaulaansa ja ollen lähes luotiviivalla hieman turpa luotiviivan yläpuolella ja tuntuma voi olla välillä ja välillä taas ei.


Olen harjoitellut tätä tuntumaa siten, että pyrin tietoisesti pitämään tuntuman yllä siirtymisissä. Olen tehnyt tätä aluksi käynnissä ja siitä pysähdykseen ja takaisin. Tämä onnistuu vielä hyvin ja tuntuma säilyy hyvänä. Kun siirrytään raviin, niin tässä usein menetän tuntuman ja joudun hakemaan sen uudelleen. Tuntuma minulle Tuikun kanssa on sitä, että pystyn pitämään ohjat vakaampana ja jos haluan antaa enemmän ohjaa, minkä koen käsiini hieman sellaisena Tuikun puolelta hakemisena, jolloin se hakee enemmän eteen, annan sen, mikäli kyse ei ole siitä, että se haluaa vetää pois ohjastuntuman ja mennä raskaana edestä. Kun Tuikku hakee omaa muotoaan, tunnustelee, seuraan hieman käsilläni mukana (ohjat pysyvät vakaana) ja tuntuma (vakaus, ohjat pysyvät riittävänä ilman ohjien lörpsymistä) säilyy. Tätä olen harjoitellut myös  maastossa. Raviin siirryttäessä ongelmana on askellajin muutos käynnistä kaksitahtiseen raviin, missä pää ei sinällään liiku, mutta tuntuu käsissä pienenä nykäyksenä ja tässä kohden yleensä menetän tuntuman kun istunnalla pitäisi myös mukautua liikeen rytmiin ja vaihdokseen. Tuntuma on ollut sitä, että pystyn käsilläni seuraamaan Tuikun suusta ja kaulasta tulevaa liikettä, missä ei vetoa tule taaksepäin, mutta olisiko oikea sana pito, pidän yllä ohjan vakauden menettämättä sitä ja antaen liian paljon löysää, jolloin ohjat lerpsahtaa ja tuntuma katoaa suuhun. Tuntuman tunnistaminen ja käytännössä sen ymmärtäminen ei ole helpointa, tuntuma käsitteenä luettaessa voi tuntua helposti ymmärrettävältä, mutta käytännössä on niin monta muuttujaa kuten se, että harva ei halua roikkua ohjissa, vetää, aiheuttaa turhaa kireyttä hevosen suuhun ja tämä taas tuo sen, että silloin sen myös helpoiten menettää. Tuntumasta tulee epätasainen. Näin minulla käy usein ja senpä takia olen tätä alkanut harjoittelemaan. Tähän on ollut myös yksi apu eli malttaa esim. ravissa seurata hevosen liikettä. Yleensä kevennän hieman liian aikaisin enkä kuuntele / tunnustele hevosen liikettä, teen kevennystä mekaanisesti en hevosen takaosan liikkeen mukaisesti. Nyt olen alkanut keventämään kun takajalan nosto tekee kevennyksestä sen, että seuraan takaa tulevaa nostoa ja sen mukaan kevennän. Paljon harjoittelua edessä, mutta nämä kolme erillistä harjoitusta ovat tuoneet hieman intoa kentällä ratsastukseen ja kun harjoitukset pitää sopivan lyhyinä ja kokonaisuutena siten, ettei väsytä hevosta liikaa, säilyy molemmilla into. Näistä on aina hyvä jatkaa seuraavalla kerralla ja se seuraava kerta voi venyä jopa viikon parin mittaiseksi.

Mitä muuta meille kuuluu
Yleisesti ottaen hyvää, paljon maastoiltu ja on Tuikulla mennyt pari muutakin ratsastajaa. Vaikken niin raaski sitä säännölliseen ratsastukseen muille luovuttaa niin silloin tällöin Tuikku saa vieraitakin selkäänsä. Ja on kovin pidetty. Tuikku kun on aina hyvän tuulinen, aina valmis tulemaan mukaan ja aina valmis syömään puuroannoksensa. Sillä ei tunnu olevan huonoa päivää koskaan - tässä kohden koputan puuta niin monta kertaa - ja toivon mukaan säilyy edelleenkin tällaisena. Tuikku on saanut myös vapaansa.

Me hankimme matkailuauton ja se on ollut ihan huippuhankinta. Olemme tehneet lyhyiden matkojen retkiä ja olimme sunnuntaista - torstaihin saaristokierroksella; minä ja tyttäret. Vastasin kaikesta, kemiallisen wc:n tyhjennyksestä ja huollosta, harmaaveden tyhjennyksestä, vesisäiliön täytöstä, ajosta ja saaristokierroksella jouduin ensimmäistä kertaa ajamaan lautalle ja asuntoautolla, joten jännitystä riitti. Mutta kaikki meni hyvin, koirat mukana. Koirat ovat tykänneet kovin retkeilystä ja ne ovat niin innolla lähdössä mukaan. Mukavasti seikkailun makua ja Tuikun kanssa olemista odotan näiden retkien jälkeen. Mutta en juurikaan muista ikävöidä syynä myöskin se, että se on voinut hyvin. Kiitokset kuuluvat niin tallille kuin kiropraktikolle Outi Holopaiselle ja kengittäjälle. Tässä se kolmen kompo on.