maanantai 26. elokuuta 2019

Vielä on kesää jäljellä, Tuikku laitumella 24/7


Aika rientää ja eletään elokuun loppua. Säät ovat olleet kivat, lämpöiset, sadepäiviä myös pidellyt. Ja Tuikku on päässyt paratiisiin, se on nyt laitsalla 24/7. Ja hyvin näyttää viihtyvän, mutta tulee luokse ilman kutsumista kun näkee, että saavun portille. Näin on ollut aina Tuikun kanssa muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Paras kiitos omistajalle huomata, että yhteistyö pelaa ja hevoselle on mieluista tulla omistajansa luokse. Tunne on molemminpuolinen. On Tuikku saanut vapaapäiviä, useampiakin. Ja pysynyt kuosissa siitä huolimatta - onneksi. 


 




Tuikku on toimittanut myös lapsiratsun virkaa ja toiminut siinä sangen hyvin. Tehnyt työnsä motivaatiolla ja välillä on ratsastajan mielestä ollut vähän liiankin reipas. Ei pahalla tavalla, mutta kuitenkin niin, että ratsastaja on aristellut lopputunnista ja on menty käyntiä. Seuraavalla kerralla taas arkuudet ovat unohtuneet ja taas uudella innolla selkään, ravia ja laukkaa menivät myös.

Irman tuntikin pidettiin ja nyt sitten kehun itseäni ja Tuikkua vuolaasti. Mentiin tähän asti parasta väistöä ravissa, mitä koskaan olen saanut hevosen kanssa tehtyä. Juuri sellaista, missä rytmi säilyy hyvänä koko väistön ajan. Tälle saa ihan vapaasti nauraa, mutta omassa päässäni sillä hetkellä oli mielikuva niistä hienoista ratsukoista, mitä olen televisiosta nähnyt ja ajattelin siinä väistöä tehdessä, että tämä tuntuu ihan siltä, miltä huippujen tekemänä väistö näyttää. Tältä sen siis pitää tuntua, sopiva rytmi väistön suuntaan ja jujuna on se, että lantio myötää ravin mukana, keskivartalo pysyy kuosissa korsetissaan ja katse on väistön suuntaan. Se tuntuma oli ihan kuin olisi oppinut jotain aivan uutta. Mutta Tuikku oli rento, minä olin rento ja sain pidettyä lantion liikkeen mukana. Siinä vaiheessa kun Tuikku alkaa antamaan parasta ravia, on siinä istuminen minulle vaikeaa. Syy tähän on myös se, etten halua rasittaa selkää turhaan ja koen pomppivani liikaa satulassa, vaikka sivusta katsottuna se ei näytä ihan siltä, miltä se minusta tuntuu. Ja tämä johtaa siihen, että jännityn lantiosta ja siirryn väistämättä kevyeeseen raviin kun haluan helpottaa Tuikun selkää. Nyt tunnilla olemme pureutuneet tähän ongelmaan ja olen saanut rohkeutta istua harjoitusravissa pelkäämättä sitä, että nyt hevonen särkyy allani :O.

Teimme myös kaaria pitkän sivun toisesta päästä toiseen. Ja tämä tehtiin niin käynnissä kuin ravissa sekä molempiin suuntiin. Ideana oli se, että käännöksessä lantio pysyy vakaana suorassa, joustaa liikkeen mukana, mutta keskivartalo ikäänkuin kiertyy käännöksen suuntaan ja pää pysyy suorana eli pää ei saa lähteä kääntymään "irrallisena" vartalosta. Kuullostaa helpolta, mutta itseasiassa vaatii keskittymistä. Mitä luontaisesti tapahtuu on se, että alan kääntämään pääni käännöksen suuntaa kiertämättä vartaloa. Tätä joutui harjoittelemaan aluksi monta kertaa, jotta osasin sen tehdä oikein ja kun sain tehtyä oikein, alkoi Tuikun liikkeessä myös näkyä, että istuin tasapainossa. Tuikullakin kun on "ravinsa" ja sitten on se oikea ravi, missä liike on sen verran isoa, että se vaatii jo korsettilihasten käyttöä unohtamatta samalla, että on joustettava lantiolla ilman liikkeen vastaan jännittymistä.


Tuikulla oli viime viikolla hierontaa ja sen oikea lanne oli kireä samoin olkavarsi ja oikea sisäreisi. Olisiko ollut revähdystä vai johtuiko sitten pidetystä tunnista, jolloin lihakset ovat saaneet töitä. Mutta hieronta auttoi, siihen kevyt käyntilenkki, yksi maasto vieraalla menijällä ja nuoren tytön maastoratsastus. Tänään oli kiro ja eipä ollut paljon huomautettavaa olka oikealta, etupolvi, vasen lanneranka hiemn kireyttä ja muutoin vaikutti hyvältä. Seuraava käynti kymmenen viikon jälkeen. Tuikulla on ollut si-ultran kuvaus kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen ei ole ollut tarvetta kuvauksille, toki olen harkinnut sitä, kysynyt eläinlääkäriltä, mutta kun liikkuu sen verran hyvin, ei kipukäytöstä, vastustelua tai muutakaan, on kontrollikuvat jätetty ottamatta. Tämän takia koen kiron säännöllisen hoidon olevan Tuikun kohdalla paras väliaikatarkistus. Outi kyllä huomaa jos on jotain huomautettavaa ja kertoo sen ja häneltä olen toki kysynyt myös näkeekö kuvauksen tarpeelliseksi. Ei ainakaan vielä ole ollut. Si-nivelen kanssa on elettävä ikäänkuin jokainen päivä olisi viimeinen, mutta silti pidettävä tavoite tulevassa. Koskaan kun ei tiedä, mikä päivä on se, että tilanne on muuttunut. Onneksi vielä on ollut hyvä eikä ole ainakaan käytöksessä näkynyt minkäänlaista vastustelua tai kipukäyttäytymistä.

Syyskuuta kohden menossa, tulevana lauantaina on Irman tunti ja en ole ehtinyt lainkaan harjoittelemaan ed. tunnin oppeja, joten tässä pitäisi sitten yrittää pientä muistuttelua tehdä Tuikun kanssa. Ja kun on parhaimmat maastoilusäät niin saa nähdä jääkö viimeiset harjoitukset tekemättä.

maanantai 5. elokuuta 2019

Parasta juuri nyt


 Juuri tässä hetkessä kun menemme Tuikun kanssa heinäpellon poikki (tästä ei kaadeta heinää) ja heinän korret rapisevat ja suhisevat pohjaan, on tunne täyteläinen. Tuikku oli reipas ja kärryajeluista olen yleensä saanut ne parhaimmat korvan takaa otetut kuvat, luonnosta, metsästä ja siitä hetkessä, jolloin tuntuu, että tähän voisimme jäädä, tähän voisi ajan pysäyttää, tähän hetkeen. Kun tässä on se kaikki, mikä oman hevosen kanssa on juuri sitä, mistä on aina haaveillut ja niitä tunteita, mitä oman hevosen kanssa voi kokea kun tuntee toisensa puolin ja toisin.

Meillä oli lauantaina Irman tunti. Pidän hänen tunneistaan todella paljon, ne keskittyvät istuntaan ja hän on hyvä havainnoimaan ratsastajan ongelmat, osaa tuoda ne esille selkeästi ja myös ohjata, miten korjata. Hänellä on hevoslähtöinen tapa opettaa. Ja perustuu oleellisesti istuntaan ja vaikutteita on niin westernsitä kuin kouluratsastuksen puolelta. Mutta opetus on minusta hevosen kannalta reilua. Tämän takia haluan tämän nyt kirjoittaa, jotta muistan sekä jakaa teille niin yksinkertaisen asian kuin väistön, mistä on tullut minulle erityisen vaikea. Irman tunnilla sain sen viimeisen palikan, mikä sai minut ymmärtämään, miten väistö tehdään ja miten voi korjata kun hevosen takaosa jää jälkeen tai se nyt ei oikein halua vain tehdä työtä takaosallaan. Minulla kun on ongelmana yrittää tehdä mahdollisimman paljon kun pääsee vähemmälläkin.

Irma kertoi, että hän lähtee väistöä opettamaan meille kuten hän aloittaa nuorten hevosten kanssa ensimmäiset väistöharjoitukset.  Eli aloitimme käynnistä, tulimme pitkää sivua päätyyn ja puolivälistä tuli hevonen kääntää keskihalkaisijalle ja siitä lähteä tekemään väistöä siten, että katsomme väistön suuntaan, annamme painoavun istunnalla, painamme pohkeella eikä ohjilla tarvitse tehdä mitään eikä välittää miten hevonen lähtee lapansa kanssa vaan annetaan hevosen mennä väistöä juuri niin kuin se näillä avuilla menee eli hieman vaikka banaanina ja ei korjata. Tätä toistimme ja Tuikku oli tyytyväinen samoin minä. Kun olimme tehneet tätä harjoitusta molempiin suuntiin, hevonen ymmärtänyt mitä sen tulee tehdä tulimme taas keskihalkaisijalle, mutta tällä kertaa piti mennä suoraan, sai asettaa hieman ja istunta-apu eli paino väistön suuntaan (esim. jos väistö vasempaan, vasemmalla istuinluulla enemmän painoa, katse ja pohjeapu (paine pois heti kun hevonen aloittaa väistön) sekä pitää lantio suorassa satulassa paino molemmilla istuinluilla, ja hevonen väistää eikä pohjeapua anneta muutoin kun jos hevonen ei väistä ja jos takaosa jää etuosasta jälkeen, pieni ulko-ohjan pidäte tai jos kiirehtii niin pyydämme ulko-ohjan pidätteellä odottamaan. Ja tämähän sujui meiltä hyvin tai siis minulta yllättävän hyvin, välillä kun Tuikun takaosa jäi taakse, pidätystä tai sitten huomautusta siitä, että pohjeavun tulee olla selkeä, jotta hevonen ymmärtää, että nyt mennään väistöä ja pohjeavun voi jättää pois ja hevonen väistää. Pitää siis muistaa katsoa sinne, minne kulkusuunta on. Seuraavaksi teimme tätä myös ravissa ja välillä meni heikommin, mutta pääasiassa olin tosi tyytyväinen.

Tuikku esitti hienoa raviaan ja sen ravi ei ole mitään pienen hevosen ravia vaan kyllä siinä joutuu jo kunnolla käyttämään keskivartalon lihaksiaan. Tuikun ravi on sen askellajeista parhain, se on parantunut ratsastuksellisesti ja näyttää hienolta. Mutta siinä istuminen vaatii myös keskivartalon lihaksia ja ravissa tätä työstettiin. Harjoitusravissa jos vähänkin jännittää lihaksia, on istuminen aika lailla vaikeaa, sillä ravi on niin pompottavaa. Kun lantiosta myötää ja istuu ravin tahtiin siten, että molemmat istuinluut myötäävät takajalkojen liikettä ikäänkuin polkisi polkupyörää, annetaan voiman tulla edestä pois ja pidetään korsettilihakset pitämässä tukea, on ravissa helpompi istua. Sekä samanaikaisesti helpottaa myös oikea hengitystekniikka. Ja tätä ohjataan myös pilatestunneilla, vedetään ilmaa syvälle keuhkoihin pallealihas käytössä, sitten uloshengitys suu hieman raollaan, mutta kyljet pysyvät suorassa ja jäntevinä. Tästä on myös apua silloin kun tuntuu, että ravi on jo niin isoa, että väkisinkin tuntuu pakaralihakset jännittyvän ja sitä kautta istunta vaikeutuu.

Tuikulle on tulossa myös vaihtelua liikutukseen. Leivontatuotteiden myötä painoni on noussut ja sanon kyllä nyt hiivatti kun sen poistaminen on vaikeaa. Pitäisi löytyä stressiä niin johan paino laskisi. Tosin en liian painava ole vielä  Tuikulle, vaikka se muutoin on pyöreärunkoinen, on sen jalat sirommat kuin useimpien piekkareiden ja kaviot ovat pienet. Useimmilla kun kaviokoko on isompi. Joten Tuikku aloittaa uransa tarhakaverinsa Tapin kanssa tekemään alkeisratsastusponeina ala-asteikäisille ja ohessa myös tehtävärataa. Tällöin saadaan kaivattua vaihtelua, kevyttä kuskia selkään ja olen ohjaajana näillä tunneilla. Tunnit eivät korvaa ratsastuskoulutunteja vaan ovat ikäänkuin eskari niille, joille alussa on vaikea mennä ratsastuskouluun. Näin pääsevät oppimaan hevosen käsittelyä alusta lähtien ja opetellaan satulointi, suitsimiset ja hevosen hoito sekä käsittelyä. Tästä saa myös rohkeutta aloittaa oikeat ratsastuskoulutunnit kun on päästy tutustumaan leikin ja tehtävien ohella hevoseen, käsittelyyn ja sen käyttäytymiseen.