maanantai 26. elokuuta 2019

Vielä on kesää jäljellä, Tuikku laitumella 24/7


Aika rientää ja eletään elokuun loppua. Säät ovat olleet kivat, lämpöiset, sadepäiviä myös pidellyt. Ja Tuikku on päässyt paratiisiin, se on nyt laitsalla 24/7. Ja hyvin näyttää viihtyvän, mutta tulee luokse ilman kutsumista kun näkee, että saavun portille. Näin on ollut aina Tuikun kanssa muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Paras kiitos omistajalle huomata, että yhteistyö pelaa ja hevoselle on mieluista tulla omistajansa luokse. Tunne on molemminpuolinen. On Tuikku saanut vapaapäiviä, useampiakin. Ja pysynyt kuosissa siitä huolimatta - onneksi. 


 




Tuikku on toimittanut myös lapsiratsun virkaa ja toiminut siinä sangen hyvin. Tehnyt työnsä motivaatiolla ja välillä on ratsastajan mielestä ollut vähän liiankin reipas. Ei pahalla tavalla, mutta kuitenkin niin, että ratsastaja on aristellut lopputunnista ja on menty käyntiä. Seuraavalla kerralla taas arkuudet ovat unohtuneet ja taas uudella innolla selkään, ravia ja laukkaa menivät myös.

Irman tuntikin pidettiin ja nyt sitten kehun itseäni ja Tuikkua vuolaasti. Mentiin tähän asti parasta väistöä ravissa, mitä koskaan olen saanut hevosen kanssa tehtyä. Juuri sellaista, missä rytmi säilyy hyvänä koko väistön ajan. Tälle saa ihan vapaasti nauraa, mutta omassa päässäni sillä hetkellä oli mielikuva niistä hienoista ratsukoista, mitä olen televisiosta nähnyt ja ajattelin siinä väistöä tehdessä, että tämä tuntuu ihan siltä, miltä huippujen tekemänä väistö näyttää. Tältä sen siis pitää tuntua, sopiva rytmi väistön suuntaan ja jujuna on se, että lantio myötää ravin mukana, keskivartalo pysyy kuosissa korsetissaan ja katse on väistön suuntaan. Se tuntuma oli ihan kuin olisi oppinut jotain aivan uutta. Mutta Tuikku oli rento, minä olin rento ja sain pidettyä lantion liikkeen mukana. Siinä vaiheessa kun Tuikku alkaa antamaan parasta ravia, on siinä istuminen minulle vaikeaa. Syy tähän on myös se, etten halua rasittaa selkää turhaan ja koen pomppivani liikaa satulassa, vaikka sivusta katsottuna se ei näytä ihan siltä, miltä se minusta tuntuu. Ja tämä johtaa siihen, että jännityn lantiosta ja siirryn väistämättä kevyeeseen raviin kun haluan helpottaa Tuikun selkää. Nyt tunnilla olemme pureutuneet tähän ongelmaan ja olen saanut rohkeutta istua harjoitusravissa pelkäämättä sitä, että nyt hevonen särkyy allani :O.

Teimme myös kaaria pitkän sivun toisesta päästä toiseen. Ja tämä tehtiin niin käynnissä kuin ravissa sekä molempiin suuntiin. Ideana oli se, että käännöksessä lantio pysyy vakaana suorassa, joustaa liikkeen mukana, mutta keskivartalo ikäänkuin kiertyy käännöksen suuntaan ja pää pysyy suorana eli pää ei saa lähteä kääntymään "irrallisena" vartalosta. Kuullostaa helpolta, mutta itseasiassa vaatii keskittymistä. Mitä luontaisesti tapahtuu on se, että alan kääntämään pääni käännöksen suuntaa kiertämättä vartaloa. Tätä joutui harjoittelemaan aluksi monta kertaa, jotta osasin sen tehdä oikein ja kun sain tehtyä oikein, alkoi Tuikun liikkeessä myös näkyä, että istuin tasapainossa. Tuikullakin kun on "ravinsa" ja sitten on se oikea ravi, missä liike on sen verran isoa, että se vaatii jo korsettilihasten käyttöä unohtamatta samalla, että on joustettava lantiolla ilman liikkeen vastaan jännittymistä.


Tuikulla oli viime viikolla hierontaa ja sen oikea lanne oli kireä samoin olkavarsi ja oikea sisäreisi. Olisiko ollut revähdystä vai johtuiko sitten pidetystä tunnista, jolloin lihakset ovat saaneet töitä. Mutta hieronta auttoi, siihen kevyt käyntilenkki, yksi maasto vieraalla menijällä ja nuoren tytön maastoratsastus. Tänään oli kiro ja eipä ollut paljon huomautettavaa olka oikealta, etupolvi, vasen lanneranka hiemn kireyttä ja muutoin vaikutti hyvältä. Seuraava käynti kymmenen viikon jälkeen. Tuikulla on ollut si-ultran kuvaus kolme vuotta sitten. Tämän jälkeen ei ole ollut tarvetta kuvauksille, toki olen harkinnut sitä, kysynyt eläinlääkäriltä, mutta kun liikkuu sen verran hyvin, ei kipukäytöstä, vastustelua tai muutakaan, on kontrollikuvat jätetty ottamatta. Tämän takia koen kiron säännöllisen hoidon olevan Tuikun kohdalla paras väliaikatarkistus. Outi kyllä huomaa jos on jotain huomautettavaa ja kertoo sen ja häneltä olen toki kysynyt myös näkeekö kuvauksen tarpeelliseksi. Ei ainakaan vielä ole ollut. Si-nivelen kanssa on elettävä ikäänkuin jokainen päivä olisi viimeinen, mutta silti pidettävä tavoite tulevassa. Koskaan kun ei tiedä, mikä päivä on se, että tilanne on muuttunut. Onneksi vielä on ollut hyvä eikä ole ainakaan käytöksessä näkynyt minkäänlaista vastustelua tai kipukäyttäytymistä.

Syyskuuta kohden menossa, tulevana lauantaina on Irman tunti ja en ole ehtinyt lainkaan harjoittelemaan ed. tunnin oppeja, joten tässä pitäisi sitten yrittää pientä muistuttelua tehdä Tuikun kanssa. Ja kun on parhaimmat maastoilusäät niin saa nähdä jääkö viimeiset harjoitukset tekemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.