tiistai 10. syyskuuta 2019

Valkuaisherkkyys


Tuikku on ollut laitumella elokuun lopusta ja keskilaitumella. Tässä ajassa Tuikulle ilmestyi valkuaispatit, ei kovin paljoa, mutta ne huomasin tunnustellassani selkää. Niitä oli molemmin puolin selkää sekä hieman alempana, kovia patteja. Syöty keskilaidun on saanut olla kahden hevosen laitumena aikaisemmin ja uutta kasvustoa on tullut. Kovin paljon ei siis laitumella ole valkuaista, mutta silti reakoi. Ruokinta muutoin on pysynyt samana ja Tuikku näyttää hyvinkin sporttiselta liikkuessaan ja tällöin sitä kuvista päätellen antaisi enemmän ruokaa, mutta kun katsoo kuvia, missä ei ole liikettä näkyy kuitenkin, että on pyöreärunkoinen ja sopivasti massaa.


 Tuikku on saanut olla lasten ratsuna ja se on ollut juuri sitä mitä on sanottu, rauhallinen ja vakaa sekä reipas. Vieraan hevosen kanssa sitä jännittyy helposti jos hevonen on myös itse reipas eli liikkuu pyydettäessä ja vauhtia löytyy sekä alussa intoa enemmän kuin malttia. Hevonenkin osaa vieraan kanssa tehdä pyydettyjä asioita aivan toisin kuin omistajansa kanssa. On helppo olla rohkea tutun hevosen kanssa, mutta kun on hevonen, jota ei itse tunne, on helposti pelokas ja aristelee hevosen reippautta. Samalla voi haluta, että hevonen liikkuu reippaasti, mutta jos hevonen vastaakin siihen reippaasti ja haluaisi samalla intensiteetillä jatkaa, voi se vieraammalle olla jännittävää. Joten lapsen kannalta kokeilin sunnuntaina juoksuttaa Tuikkua ennen varsinaista tuntia. Ei kovin raskaasti ja pitkäkestoisesti, mutta pieni hiki pintaan ja reipasta ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja sitten vain odottamaan tunnin alkua. Ja tämä auttoi, oli varmasti lapsen paras tunti ja kehityksen huomasi. Tuikku oli reipas ja pysähdykset sujuivat paremmin ja selkeämmin. Meillä oli myös tallin shettis Tappi toisena ratsuna mukana ja sekin oli reipas, löytyi helposti ravia ja laukkaa. Nämä tunnit ovat hauskoja ja niissä voi nauraa ei toisen kömmähdyksille vaan sille ilolle, mikä välittyy sekä ratsastajista että hevosista tai tässä tapauksessan -  no poneista (vaikka Tuikku nyt on virallisesti hevonen).

Tehtävätunnit rakentuvat suurimmalta osalta alkukäynneistä, jolloin annetaan pitkää ohjaa. Ratsut saavat liikkua vapaassa muodossa. Siirryttäessä raviin pyritään ohjia lyhentämään ja välillä vähän pidemmällä, mutta ravia mennään uraa pitkin. Yritetään pitää kädet vakaina, istunta rentona ja vielä emme ole menneet kuin paikoitellen istunnan hienosäätöön, mutta näitäkin on tuotu ratsastajille esille. Yritetään muistaa pitää jalat suorana ei pohkeita taakse taipuen, jolloin nilkat ovat ponin nivusissa. Olen rakentanut kentällä erilaisia tehtäviä, kuten viimeksi neliön, missä piti saada hevonen taipumaan kulmista. Vaikea tehtävä lapsille, mutta osoitus siitä, että ratsastus ei ole pelkkää ravaamista ja laukkaamista. Neliön ratsastaminen ei ole helppoa jos tahtoo, ettei hevonen oio kulmia, mikä on hevoselle luontaista, ellei sille kerro, miten sen pitää neliön ratsastaminen suorittaa.

Sitten meillä oli viuhkana puomit, mitkä ratsukot menivät molempiin suuntiin käynnissä ja sitten ravissa. Tuikku tahtoi ravin jälkeen nostaa laukan ja sanoin ratsastajalle, että antaa laukata ja niin he menivät. Tunti on melko väsyttävä ja sen huomaa myös. Väsymys tulee jo lopputunnista. Väsynyt on ratsastaja ei niinkään Tuikku.


Me olemme myös maastoilleet Tuikun kanssa, menneet kärryillä ja nauttineet syksyisistä kauniista päivistä. Meillä on ollut melko rento rytmi menneinä viikkoina ja vapaapäiviä Tuikulla on ollut useampia. Välillä on menty raskaita lenkkejä, mutta viimeiset pari viikkoa on mennyt hieman lyhyempiä lenkkejä, missä on ollut ravi- ja laukkapätkiä. Seesteistä aikaa ja Tuikku on tuntunut iloiselta ja reippaalta. Muutaman kerran oli käytöksessä havaittavissa turhaa säikkymistä ja tästä jouduin jo tulemaan selästä alas, sillä rantalaiturin edessä pysähdyksissä oleva auto sai sen täysin pois tolaltaan. Tämä on Tuikulle poikkeuksellista ja tämä osui juuri tähän syksyiseen laidunnukseen ja melko todennäköistä on valkuaiseen reakointi, mikä myös heijastuu käytöksessä kuumumisena, turhana säikkymisenä, pelokkuutena. Tätä kävi parin - kolmen päivän ajan kun tuntui, että jotain oli puskissa jne., mutta käytös on tasaantunut. Tästä kerrasta vedin myös minä herneet nenään ja seuraavaan kertaan halusin panostaa siten, että kokemus on positiivinen. Ja kävimme saman reitin, ja Tuikku ennakoi, mutta tällä kertaa kuunteli minua, vaikka selvästi se muisti, että tällä reitillä oli ed. kerran jännää, omistaja otti myös itseensä. Mutta rauhallisesti kävimme läpi, otin omenan mukaan, söin siitä osan ja laitoin laiturille, mistä Tuikku sen söi ilman vapaana kun otin kuvan taaempaa. Valkuaisherkkiä hevosia on, mutta sen tunnistaminen ei kovin helppoa ole. Kun on monta muutakin muuttujaa mukana, mihin oireet voivat täsmätä. Helpommin tämän toteaminen käy kun systemaattisesti voi käydä eri heinälaatuja läpi ja nähdä millaisia arvoja heinässä on. Tällöin parasta on olla joko oma talli tai paikka, missä omistaja saa mahdollisuuden testailla eri heinälaatuja. Koska kyse ei ole heinän huonoudesta vaan hevonen vaan ei kestä valkuaista syystä tai toisesta. Mitä vähemmän valkuaista sen parempi. Mutta hevonen tarvitsee valkuaista, joten sen tarpeen olen täyttänyt hampulla, mitä Tuikku sietää paremmin. Annoskoot ovat pienet ja hamppua olen antanut kokonaisena.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.