maanantai 28. lokakuuta 2019

Maastoilua, lomaa ja hyppyjä

Lokakuu on alkanut sateisena, mutta väriloisto on ollut upeaa. Lehdissäkin on kirjoitettu, miten koko Suomi on pukeutunut ruskaan samaan aikaan ja tätä pidetään poikkeuksellisena. Kameraan on saanut tallennettua hienoja kuvia ja niitä olen ottanut Tuikun kanssa samoillessa maastossa. Uusia reittejä olemme myös löytäneet ja on mielenkiintoista päästä tutkimaan saadaanko tehtyä metsään uutta polkua ja lisää vaihtoehtoja. Kirjoitan tätä juuri kun on ensimmäinen viikonloppu, jolloin virallinen hirvenmetsästyskausi on alkanut. Ja tästä syystä olisi kiva saada uusia vaihtoehtoja, sillä metsästäjien saapuessa joudumme maastoilemaan melko suppealla alueella. Viikolla jahtia harvemmin on, jolloin on laajempi alue maastoiluun käytössä.


Maastoiltu on Tuikun kanssa yksin sekä toisen kaverin kanssa. Olemme menneet reippaita osuuksia, mutta kokonaismatka on säilynyt kevyenä. Tuikulla on hyvä kunto ja jotta se saisi tehtyä hikilenkkejä, ovat kaverin kanssa maastot olleet sille varsin kevyitä. Hevosen pohjakunto on rakennettava ajan kanssa. Kuten sanonta kuuluu, matka ei tapa vaan vauhti. Tuikun kanssa pyrin tekemään viikottain pari kertaa hikilenkkejä, välillä ovat viikot olleet varsin kevyitä ja tällöin kulutusta ei tule riittävästi. Jotta liikutus säilyy myös hevoselle mielekkäänä, on sille annettava myös vapaita ja joskus on syytä antaa myös lomaa. Saman toistaminen kuollettaa innon ja jokainen kyllästyy pelkästään ympyrällä menoon. Helposti sitä itsekin urautuu saman tekemiseen. Maastoilu on tietysti mielekästä kun maisemat vaihtuvat, mutta siihenkin urautuu kun reitit alkavat toistamaan itseään ja jokaisen kohdan muistaa. Hevoselle taas rutiinit tuovat turvallisuutta, mutta välillä on hyvä poistua mukavuusalueeltaan.


Olemme myös tehneet uutta polkua metsään ja sen tutkiminen on ollut mielenkiintoista. Se on vaatinut myös suunnistustaitoa. Kerran eksyttyään reitiltä luullen menevänsä oikeaan suuntaan, mutta päätynytkin liian aikaisin väärälle reitille, auttaa havaitsemaan, että pienessäkin metsässä voi harhautua helposti oikeasta suunnasta saati sitten suuremmassa. Mutta metsään voi tehdä ratsastuspolkuja jo valmiiksi tehdyille poluille. Peuranpolut tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden. Niitä seuraamalla havaitsee, miten järkevästi ne ovatkin reittinsä valinneet ja sopivat ratsukoille myös hyvin. Tosin jotkin kohdat vaativat hieman pajukon karsimista tai ohistureitin löytämistä. Ja kun peurat ovat kovin tottuneita metsässä kulkijoita, niiden reittivalinnat voivat välillä osoittautua varsin haasteelliseksi. Joten oikean reitin etsiminen vaatii useampaa käyntikertaa ennenkuin voi polun ottaa toistuvaan käyttöön.

Irman tunnit ovat kohdanneet luonnon vastustusta. Sateet ovat yllättäneet ja kauan odotetut tunnit on jouduttu peruuttamaan, sillä sateessa ei nyt kovin mielellään opeta ja kenttäkin vetistyy jatkuvasta sateesta. Yllättävää kyllä se kuivuu myös nopeasti. Lauantaina kävimme Tuikun kanssa maastossa. Teimme kevyen maaston, missä nousimme rakentamaamme mäkipolkua pitkin. Tämä tarjoaa hevosille kunnon kohotusta ja tätä polkua toistuvasti kulkemalla saa myös selkäfileet hyvin käyttöön. Sateiden johdosta pohja oli liukas ja totesinkin, että polku saa jäädä joksikin aikaa tauolle. Kengitys on viikon päästä, joten hokit pyydämme alle, jolloin ne antavat myös pitoa liukkaimmilla pohjilla. Säähän kun on luvattu muutos ja kylmää ilmaa on tulossa näillekin hoodeille. Lauantain maastoilun lopussa harjoittelin Tuikun kanssa paluumatkalla siirtymisiä harjoitusravista käyntiin ja kun tehtävä sujui mukavasti, suuntasimme Tuikun harmiksi lopulla vielä kentälle. Ja kun sitä vähiten odottaa niin juuri silloin hevonen tarjoaa parastaan ja sitä on hevosen selässä tuntuma siitä, että kun kaikki sujuu niin helposti ja hevonen liikkuu juuri niinkuin pitääkin. Mutta syksyn säät tuovat myös haasteensa. Märkää, vesisadetta ja lämpötila siinä 3 asteen ja nollan tuntumilla aiheuttaa Tuikulle ristiselkään sen verran vetoa, että loimitusta joudutaan miettimään. Pakkaset ja paukkupakkaset eivät tuota ongelmaa, mutta tämä siirtymävaihe aiheuttaa selvästi jäykkyyttä takaosaan. Kylmillä sateilla olen pistänyt ratsastusloimen selkään ja se pitää lämmön sisällään.

Olemme myös Tuikun kanssa hypänneet esteitä ja kuvien ottohetkestä on jo tovi aikaa. Tuntuma oli hyvä, mutta kun näet videon, mitä sitä omistajana katsoo. Tietysti kaikki omat virheet ja siihen jää se hyvä fiilis, mikä syntyi sillä hetkellä kun esteitä menimme. Pari hyppyä oli selvästi laakoja, etujaloilla loikkia, mutta mukana oli hyviä hyppyjä. Ja parasta tietysti on se, että saat kehua omaa hevosta.




tiistai 8. lokakuuta 2019

Lokakuun puolella

Tämä syksy on ollut sateisempi kuin pari edellistä. Ruska on ollut näyttävä ja maastoreissuilla olemme saaneet ihastella luonnon värikirjoa, miten kauniisti on maalailtu puiden lehtiä maastopolkujen varsilla. Tuikun kanssa olemme liikkuneet vaihtelevasti ja tulevana lauantaina olisi Irman tunti. Sitä tietysti odotan ja on kiva nähdä, mitä olemme Tuikun kanssa sisäistäneet. Mutta kenttää emme Tuikun kanssa ole kuluttaneet paria kertaa lukuunottamattta. Lauantaina Tuikku meni lapsiratsastajan kanssa ja hyvinhän he menivät. Tällä kertaa oli mukana esteitä yksi diagonaalin suuntaisesti oikeassa kierroksessa ja yksi pitkän sivun este. Muutoin olin laittanut tehtävärataa ja yksi oli peruutus puomien väliin. Mikä ei ole helppo. Sen sai ratsastajakin huomata kun pyysi Tuikkua peruuttamaan ja pyyntöhän on ohjista, Tuikku toimii, mutta peruuttaa huti. Istunnalle reakoivan hevosen kanssa pitää miettiä miksi ja miten korjata. Tätä yritettiin, toistuvasti.Kun Tuikkua ohjasi suoraan, jotta pääsisi kätevästi peruuttamaan niin se suorana liikkuminen ja pysähdys paikoilleen osoittautui vaikeaksi. Ja syynä ratsastajan vinous. Tämä tuo haasteita myös minulle, miten neuvoa, että hevonen toimisi siten kuin pyydettäisiin ja pitääkö ratsastaja hevosta kouluttamattomana kun se ei tee sitä, mitä ratsastaja pyytää. Tällä kertaa kun ratsastajan jalkaterät sojottivat toinen länteen, toinen suoraan, kyljistä oikea lysyssä, vasen pidempänä. Mutta onnistuttiin kutakuinkin säällisesti.


Maastoiltu on Tuikun kanssa. Yksin ja yhdessä. Olemme menneet rauhallista lenkkiä, kevyttä lenkkiä ja keskenämme menemme reippaita lenkkejä. Sopivasti sekoittaen. Mutta mukavaa on ollut. Ja on ollut kiva huomata, miten hienosti Tuikku toimii, vaikka mukana on sille täysin uusia ratsukoita. Sen kanssa pystyy kaverin kanssa menemään rinnatusten laukalla / ravilla, toinen voi ohittaa ilman suurempia tunteenpurkauksia. Jokaisen kanssa tämä ei onnistu, toiset eivät pidä ja tällöin pysytään takana tai edessä ilman vierelle tuloa. Vapaitakin on Tuikku saanut pitää ja on sillä mukavat paikat rentoutua. Viikonloppuna löysin sen pihatosta lepäilemästä päiväuniltaan ja onhan niillä tilaa missä nukkua. Tuikun puolelle mahtuu hyvin neljä hevosta, menisi varmasti viideskin, mutta talvitarhan koko laittaa jo rajoitteita hevosmäärälle. Pihattoon rakentuu turvepatja ja vähitellen patja suurenee ja päällä on olkea.

Tavallista arkea ja kävimme myös raivaamassa hevosille taas rinnepolkua, tällä kertaa hieman reittiä muuttaen. Polulla voi mennä käyntiä ja kohottaa mukavasti hevosen kuntoa. Polun raivauksessa oli myös mukana Lenni ja sai liikkua vapaana. Sitä ennen leikkivät tallin koiran kanssa. Se on narttu ja Lenniä kiinnostavat tytöt, mutta laitumella sitä kiinnosti enemmän hevosen kikkareet kuin kaveri. Sille piti näyttää myös tasaista hammasriviä, mutta mitään vaikutusta ei ollut pikkukoiran irvistelyllä. Yhtä innokkaasti kaveri halusi leikkiä ja sille ei sitten meinannut tulla loppua millään.