perjantai 22. marraskuuta 2019

Satulan toppausta

Kun toisen kohdan saa korjattua, odottaa toinen korjaamista. Tätähän se on hevosen kanssa. Muistutus siitä, että joskus sattumukset tulevat samaan saumaan. Ja minä kun kerkesin jo haaveilemaan toisesta hevosesta - ajatuksen tasolla - ja ihailemaan yhtä sulavalinjaista miehenpuolta pitkine harjoineen ja linjakkaine muotoineen. Jäi vain ajatuksen tasolle. Olisi sen kanssa ollut muitakin entä-jos-mutta-kun juttuja mukana. Vaan onhan se kaunis kuin karkki. Liinakosta haaveilen ja niitä olen nyt silmäillyt. Miehenpuolihan se on oltava ja haluaisin isomman kuin mitä Tuikku on. Mutta saa nähdä, tuleeko toista vai jääkö vain haaveeksi. Sillä kahdessa on jo vastuuta huomattavasti enemmän ja kun ovat vieraalla, on kustannuksetkin eri kuin mitä ne olisivat jos olisi oma paikka.






   Tuikulla oli satulan toppaus ja totesin toppaajalle, että tuntuma oli ikäänkuin sellainen, että liukuisin takakaarelle. Ja satulaa sovittaessa se istui varsin hyvin, mutta kaipasi fyllinkiä takaosaan. Sain seurata paikan päällä, millaiset sisukset satulassa ovat ja vähän samanlaista vanua sieltä löytyi, mitä itse käytän virkatuissa eläimissä. Toppaaja totesi täytteiden olevan heikkoa ja laittoi takaosaan lisää täytettä. Satula näytti muhkealta ja siltä se myös tuntui kuin istuin selkään. Ja täytteet vaikuttivat hyvältä sekä jalkani asettuivat kuin itsestään oikeille paikoilleen. Tältäkö sen siis pitäisi tuntua ja miksi en ollut aiemmin havahtunut, että tuntuma selässä on muuttunut. Toki olin huomannut liukuvani takakaarelle, mutta sekin, että sisäreidet asettuivat kuin itsestään niille sijoilleen eikä jalkoja tarvinnut etsiä oikeaan kohtaan ja pitää niitä siellä vaan ne pysyivät ilman pitämättä. Satula on ostettu vuosi takaperin ja uusissa satuloissa täytteet painuvat ja satulan toppaus on tarpeellinen. Niin kävi tämänkin kohdalla ja toppaukseen alkoi Tuikku selästään reagoida. Tästä syystä topattiin ja todennäköisesti toppausta pitää uusia lyhyemmän ajan sisällä kun ne ajan kanssa muovautuvat ratsastuksen yhteydessä.


Kengityksestä on kulunut jo kolmisen viikkoa ja tuntuma on ollut hyvä. Ei enää takomista kuten aikaisemmin. Haasteena on ollut kuiva kesä sekä syksyn märkyys, lisänä tähän painopisteen muutos enemmän kannoille.  Jos olisi ollut kesä, olisi laitettu kiilapohjat, mutta kun on syksy ja sitä mahdollista talvea odotellaan, laitettiin pohjalliset, etuosaa taottiin pyöreäksi ja litteämmäksi sekä etusiin laitettiin lyhyemmät nastat, jotta saadaan korjattua painopistettä pois kannoilta ja näin ollen painon jakautumista voidaan muuttaa sekä saadaan kavio pyörähtämään liikkeessä paremmin. Kengitykseen kului aikaa. Sormet ristissä sitä toivoi, että ne kengät pysyvät tiukasti kiinni. Ja pysyiväthän ne. Kunnes satulan toppauksen jälkeen lähdimme testaamaan uutta satulaa ja maastossa (loppuosasta) kenkä irtosi. Huomasin kengän irtoamisen hiekkaisella tiellä kun Tuikku selvästi arkoi ja tulin alas. Ja niin vain samperin kenkä oli poissa. Tuikku tallille, karsinaan odottamaan. Soittoa kengittäjälle ja saadaan kenkä seuravaana päivänä paikoilleen. Lähdin asiakaskäynnille välissä ja sieltä takaisin maastoon kenkää etsimään ja onneksi löytyi. Oli jo sen verran hämärää, että puhelimen valossa sitä etsin. Takaisin tallille ja Tuikku odotteli tyytyväisenä karsinassa, sinne se saikin jäädä odottamaan seuraavan päivän kengitystä. Heinää verkkotelineeseen niin saa hieman viihdykettä pitkään odotukseen.

Olemme Tuikun kanssa ajelleet kärryillä ja perjantaina osui niin kaunis päivä. Kuivaa ja aurinkoista. Harvinainen valoilmiö. Syksy on ollut kovin märkä, viimeiset päivät onneksi kuivat ja maastossa sen huomaa. Niittyteillä on vielä muhjuisen märkää ja tällöin mennään käyntiä enemmän. Metsäpoluilla on jo kuivaa, sillä hyvin nopeaan pohjat kuivuvat kun sadetta ei tule. Mutta niin harmaan pimeää. Tällaistahan se marraskuu taitaa yleensä olla. Talvea kovasti kaipaillaan vaan taitaa se mennä taas jälleen joulun jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.