perjantai 27. joulukuuta 2019

Musta joulu

Edellisessä postauksessa elettiin synkkiä hetkiä ja ne jatkuivat myös Lennin kohdalla siten, että lähdimme saman päivän iltana 13.12. perjantaina sairaalaan. Lenni vietti siellä pari yötä teholla ja voin sanoa, että olivat surullisimmat päivät pitkään aikaan. Meillä on mennyt joulun vietto tarkasti Lennin vointia seuraillen ja itkenyt olen paljon. Olen huolestunut ja pelkäsin koko ajan pahinta. Lenni on ollut aivan ihana koira, sen luonne on täyttä kultaa ja se täyttää niin rakkaudella mieleni kun sen näen, kosketan sen pehmyttä turkkia ja katson sen lempeisiin silmiin. Se on niin kiva kaveri Lilolle. Etenkin Lilon kohdalla Lennistä on ollut tavattoman suuri tuki, se on rohkaissut Liloa tutustumaan vieraisiin ihmisiin, vaikka haukkuu edelleen, on se Lennin esimerkin myötä tehnyt tuttavuutta. Ja kun ne leikkivät yhdessä, ovat kuin aurinko, kirmaava keräpallo, muriseva akka ja sen pieni mies. Minä olen itkenyt autoa ajaessa kun olen pelännyt pahinta, että näkeekö Lenni tulevia päiviä, pääsemmekö tulevana kesänä tekemään yhdessä matkailuautolla kesäretkiä tai saammeko kokea kävelyretkiä metsässä. Pieni koira ja niin lempeä, pehmeä, leikkisä, huumorintajuinen ja vieläkin enemmän. Lenniltä tutkittiin kaikki, mitä vain kyettiin ja ihan täyttä syytä ei edelleenkään tiedetä. On vain epäilyksiä ja edessä tutkimuksia.

Lenni pääsi kotiin su 15.12. ja koko viikon olin kotona koirien kanssa, hoitaen ja hoivaten. Huolta kantaen, ja vatsa oli mykkyrällä, söin huoleeni, täytin aikani virkaten ja yrittäen keskittyä muuhun. Iltaisin pääsin tallille tervehtimään Tuikkua, sen kanssa kävellen ja jakaen huoleni Tuikun kanssa. Kävelimme iltapimeällä, minä ajatuksiini vaipuneena ja Tuikku rauhallisen tyynesti kulkien kun se taas muistutti, että hei, I'm still alive ja siinä se sitten näytti, että kuules, minussa on virtaa ja elämää. Haluaisin juosta lailla tuulen, kirmailla ja heitellä päätäni, mutta lukitsen villin luontoni sisääni ja muistan sääntöni, kuljen säyseästi sinun rinnalla ystäväni. Tuikku muistutti, että leikkiä tahtoisin, sinut herätellä haluan, kulje kanssani ystäväni, jaa huolesi, ne sinun puolesta kannan, ystäväni. Me kuljimme yhdessä, pimeässä neulasten peittämällä tiellä ja unohdin hetkeksi huoleni, kiristävät lihakset ja katselin ystävääni, joka iloisesti kertoi, että minulla on virtaa, tässä olen, tahtoisin niin juosta, mutta tiedän, että säännöt on säännöt.

Näin vietimme viikkomme, ruokin koirat, seurasin Lennin vointia ja antibiootit, närästyslääkkeet, pahoinvointilääkkeet sekä alkuviikosta kipulääkkeet, joka ikinen päivä, aamuisin ja iltaisin. Siitäkin huolimatta lauantaina 21.12. alkoi Lennin vointi huononemaan, se väsyi ja alkoi puklailemaan. Kunnes sunnuntain vastaisena yönä kuulin sen käyvän juomassa vettä, tuli viereeni ja puklasi vedet tyynylle. Ja niin alkoi taas oksentelu, eikä ruokakaan enää maistunut lauantain aamupäivästä lähtien. Minä pelkäsin taas pahinta ja sunnuntaina mietimme vielä aamupäivän, kuinka toimitaan. Minulla oli viimeinen asiakastilaus, suurimmaksi osaksi kaikki asiakastyöt olin perunut, sillä halusin olla kotona Lennin ja Lilon kanssa, seurata vointia. Lähdimme sairaalaan iltapäivästä, tulehdusarvot olivat hyvät eli ei tulehdusta - antibiootti oli siis auttanut, laitettiin tiputukseen, sai pahoinvointipiikin ja kipupiikin. Iltamyöhällä kotiin. Aloitimme eliminaatiodieetin eli saa IBD-koirille tarkoitettua ruokaa, missä proteiini on pienimolekyylistä ja koira kykenee proteiinin hyödyntämään. Sillä IBD-koirilla on ongelmana ruoan proteiinin imeytymättömyys, mistä johtuu koiran sairastuminen suurpiirteisesti selitettynä. Pyysin jouluksi kortisonilääkitystä, mikä auttaisi oireita, mutta ne taas sotkisivat testiä. Kun on tarkoitus poissulkea testeillä Addisonin tauti, mihin oireet myös sopivat. Eli emme tiedä tarkkaa syytä. Lenni on syönyt vain nappulaa ja tänä aikana vointi on ollut hyvä, juonut itsenäisesti, ruoka maistunut, mutta alkaa välillä tökkimään, samaa nappulaa. Kun kaveri saa sitä hyvän hajuista kalkkunaa ja muuta herkullista. Ja kun se on saanut makupalana kinkkua, juustoa, nakkia ja nyt ei muuta kuin keltaista nappulaa, kuivana ja märkänä. Mutta Lennillä on oireet pysyneet poissa, toivon mukaan ne pysyisivätkin eikä tulisi takapakkia.

Tuikun kanssa olemme vain kävelleet, kävelleet ja kasvattaneet molemmat vatsaa. Minä suklaalla ja muulla, Tuikku heinällä ja toki sen puuroannosta on pienennetty. Tapaninpäivänä Tuikku sai Niinan selkäänsä ja kävimme Ahtialan kartanon mailla. Itse menin tänään myös selkään karvasatulan kanssa ja teimme lyhyen reitin. Tässä pikkuhiljaa alamme tekemään käyntimaastoja. Kengät ovat pysyneet kiinni ja kengitystä pitäisi alkaa jo tilailemaan. Kaviot näin päällisin puolin näyttävät hyvältä. Sinkin ja kuparin määrää olen lisännyt ja ottanut mukaan biotiinin. Joten kevättä kohti ja nyt toivon todella, että saamme kaviota oikeaan suuntaan, kavioaines kun näyttää hyvältä, ei haperolta. Joten toivoa ainakin on. Ja Tuikku, mitä voisin sanoa siitä. Kesken heinänsyönnin ( ja se on paljon tältä ahmatilta) se on valmis tulemaan luokse, lähtemään mukaan. Otan sen yleensä karsinaan, mihin laitan heinät ja siitä olemme lähteneet kävelylle. Lopuksi tietysti paras osuus, oma puuro - ihan parasta.

Minun joulutervehdeykseni tallilaisille roikkuu meidän kuusessa, virkatut hevoset, jokaiselle omistajalle omansa.

Jouluaatto, musta ja synkeä, samanlainen oli oma mieleni.





2 kommenttia:

  1. Voi, toivottavasti Lenni-koiran vointi paranee ja pysyy hyvänä. Se on niin hirveätä seurata vieressä, kun oma karvainen perheenjäsen ei voi hyvin eikä oikein tiedä, mikä vaivaa ja mikä auttaa :( Tsemppiä teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että pysyy hyvänä. Viikon verran ed. tehohoidosta, nyt mennyt lähes sama aika ja on hyvä. Toivon mukaan näin jatkuu. Ruokahalua riittää ja ulkoiltu on, lyhyillä hihnalenkeillä. Pitävät niin kovasti. Pahinta näissä on ollut epätietoisuus, lähteekö sitä liian hätiköiden, hätäileekö turhasta, mutta kyllä on ollut hyvä syy lähteä ja avun on saanut, vointi helpottanut. Kun tajuaa, miten rakas se koira on ja toisaalta, suru ja murhe on usein sitä, että sitä käpertyy oman menettämisen tunteen sisälle kun pitäisi toimia ja olla toimintakykyinen, silloin sitä kykenee auttamaan ja toimimaan sairaan hyväksi. Lennillä on edessään vielä tutkimukset, siihen asti toivon, että säilyy hyvänä.

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.