sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Ihan pimeetä

Viime päivinä olemme liikkuneet enemmän pimeällä kuin päivänvalossa. Viikonloput tietysti pääsemme valoisaan aikaan. Pidän näistä pimeämaastoista. Ja kun arki on tylsää tai yhteiselo Tuikun kanssa on liian tasaista, haetaan haastetta pimeämaastoilusta. Teimme viikolla myös maaston rantapolkua pitkin, missä on myös varsin jännittävä kohta etenkin pimeällä ja nyt kun vesi on noussut. Tässä on kallionreuna vastassa vasemmalla ja oikealla pudotus järven kivikkoon ja heti sen jälkeen syvää. Nyt vesi oli noussut jo kivikon yli ja polku kaventunut huomattavasti. Mutta hyvin me tämä pimeällä ylitettiin. Otettiin muutama valokuva ja Tuikku uteliaana myös halusi tutkailla rantareunamaa, minkä estin, jottei pehmyt ranta anna myöten ja sinne humpsahtaisi hevonen. Kivikosta kun on vaikea hevosen päästä pois. Mutta maasto meni rauhallisesti. Ainoastaan yksi jännitysmomentti oli kun pusikossa ryski niin maan perusteellisesti ja minä vaistomaisesti otin ohjat ja Tuikku mietti, että mikä ryskii. Ja se oli sitten siinä. Jatkettiin yhtä tyynenä matkaa eteenpäin.

Jotta maastot eivät pimeänkään osalta kävisi liian tylsiksi, tein Tuikun kanssa täydenkuun aikaan maaston. Otsalamppu oli käytössä, mutta kuu valaisi kirkkaalta taivaalta, sammutin valon. Siinä sitä talsittiin. Tämä oli hivenen jännittävämpää Tuikusta, ei mitään suurta pörinää, mutta valppautta kyllä. Ja kun Tuikku on saanut tarhakaverikseen issikkaruunan, mikä tuli kaukana vastaan ja otsalampun valo liikkui ja ääntä kuului, sai tämä Tuikun valppaaksi ja pohtimaan, onko kenties vastassa jotain, mikä voisi aiheuttaa suurempaa moovia. No kaverihan se sieltä tuli vastaan, me edelleen jatkoimme matkaamme. Sen verran huomaan, että uuden kaverin myötä on selvästi havaittavissa muutosta Tuikussa. Tähän vaikuttaa myös se, että meidän nössykkä on tämän kahden pienen lauman pomo. Yleensä aina Tuikku on ollut pahnan pohjimmainen. Se on sillä tavoin fiksu hevonen, että väistää eikä jää uhittelemaan, potkimaan tms. vaan tyytyy osaansa ja kiertää, odottaa ja katselee ja sen jälkeen palaa takaisin heinäkasalle, mistä pomohevonen sen ensitöikseen on väistättänyt kun on halunnut ensin oman paikkansa. Ihmisistä voi tuntua ikävältä nähdä, miten ensimmäiset päivät uudessa laumassa lähtevät käyntiin kun hevoset hakevat paikkaansa. Tuikku uudessa asemassaan saa olla pihatossa niin halutessaan ja ilmeisen tyytyväisenä se oljissa makoilee. Sitä vastoin ruuna (on ollut aikaisemman kaverin pomo ja tarkka heinistään) on joutunut tilanteeseen, missä se joutuu väistämään ja on ollut sangen hämmästynyt. Pihattoon on laitettu kaksi vesiastiaa ja heinänruokintapaikkoja on kaksi. Eilen ne olivat jo pihaton laarilla yhdessä syömässä heinää, mutta tilannetta on seurattava.

Tämä uusi tilanne selvästi vaikuttaa Tuikkuun ja se on ollut levoton ja hätäinen, reakoivampi ulkopuolisiin ärsykkeisiin. Mutta puuroastia on yhä edelleen parasta, syö melko nopeasti, hätäisesti ja on pään sisällä paljon pohdittavaa ja totuteltavaa. Täydenkuun maasto meni hyvin, alussa oli pitkän aikaa sellaista levotonta menoa, jännittymistä, mutta loppuosaltaan päästiin rentoon menoon, ohjat roikkuen. Samalla sitä tarkkailee omia reaktioitaan, lisääkö niillä hevosen käytöksessä jännittymistä vai tuoko hevosen käytös omaan mieleen enemmän tarkkaavaisuutta ja sitä kautta valmiutta jos tulee jännittävä tilanne ja pitää ennakoida. Antaako tällöin hevoselle tahtomattaan viestiä, että olepas nyt varuillaan, valmiudessa ja tarkkaavainen. Tuikulle kaverin vaihto on myös iso muutos. Se on ollut kolmen hevosen laumassa, missä se on saanut olla melko huoleton. Pomo on pitänyt loitolla niin muut hevoset kun se menee ensin heinille, sitten tulevat kaverit syömään samasta laarista kukin omilta sivuiltaan. Pomo on myös pitänyt huolen turvallisuudesta ja toki myös siitä, että pihatossa se on ensin sitten muut. Ja elämä on ollut varsin simppeliä. Nyt on taas uusi tilanne, totuttelut kaveriin, uuteen arvonnousuun ja vastuuseen. Vaatii siis aikaa ja myös totuttelua minulta. Ratsastaessa ei vaikutusta, mutta valppauteen, rentouteen kyllä.

Sitä tuntee hevosensa, tottunut sen rauhalliseen käytökseen ja nyt on levotonta, vie aikansa kun palataan taas tuttuun ja rauhalliseen, tasaiseen menoon. Olen ajatellut tämän muutoksen myös itselleni opetuksena, että hevonen voi olla niin erilainen kuin, mitä se on ollut kun elämässä ei ole ollut muutoksia. Miten hevonen muuttuu ja miten itse suhtaudun muutokseen hevosen käytöksessä. En aina positiivisesti. Mietin myös tällöin, miksi käyttäydyn joissakin tilanteissa tiukasti, toisissa kohden valpastun ja varaudun. Onko kuitenkin takana pelkoa ja omaa jännittymistä kun ei tiedä, mitä se muutos tuo, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu kun et voi täysin ennakoida hevosen käytöstä. Ja tärkeintä on myös muistaa, että hevonen saa pelätä, se saa säikkyä, olla levoton ja näissä hetkissä on tärkeintä säilyttää oma mieli, maltti ja rauhallisuus, hyväksyä hevosen reaktiot eikä pitää niitä sellaisena, ettei hevonen luottaisi minuun. Vaan tärkeintä on se, että miten toimin niissä hetkissä, säilytänkö tyyneyden, olenko yhtä ystävällinen ja hyväksyvä. Osoittaa Tuikulle, että joo nyt pelotti, säikähdit ja se meni ohi, ei ollut hätää, jatketaan eteenpäin. Näin nyt normaalisti toimin. Mutta tässä muutoksen vaiheessa huomaan, että Tuikulla on selvästi erilaista levottomuutta, tilanteisiin reakoimista. Kun kaikki ei enää ole tuttua ja sekin joutuu opettelemaan uuteen asemaan, miten se sen hoitaa. Sillä on vastuuta, mitä ei ole ollut aikaisemmin. Se on taas uuden edessä.



Sitten meidän koirista. Niillä on mennyt tämä jakso hyvin. Lennillä vointi ollut hyvä, pientä närästystä. Ruokintakertoja on lisätty. Ja Addisonin tautia ei Lennillä ole. Tästä sitten jatketaan eteenpäin samalla eliminaatiodieetillä ja syödään RC Hydroallergenic ruokaa. Se on auttanut, ainakin toistaiseksi. Arki on lähtenyt sujumaan ja toivon mukaan Lennin vatsa voi hyvin. Olen viimeaikoina lueskellut koiran närästyksestä, suolistotulehduksesta ja tuntuu siltä, että näitä herkkävatsaisia villakoiria on paljon sekä monilla muillakin koirilla. Moni syöttää samaa ruokaa koirilleen, mitä Lennikin syö ja havainnut siitä saadun avun. Närästys on poistunut ja suolistotulehdustapauksissa moni eläinlääkäri on suositellut koiralle annettavaksi samaa Royal Caninin Hydroallergenic ruokaa.
 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Lenni voi paremmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Lenni on ollut reipas ja vaikuttanut nälkäiseltä. Ruokaa ei voi antaa ylenmäärin kun ei tiedä haluaako ruokaa nälkäänsä vai peittääkseen kipua. Kun ruokaa on kuitenkin saanut ihan riittävästi ja lihomaankaan ei voi liikaa päästää kun jo nyt on melko tuhdissa kunnossa. Mutta ainakin vielä vaikuttaa hyvältä ja toivon mukaan näin jatkuu.

      Poista

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.