keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Vuosi vaihtui 2020

 

Vuoden vaihtumisen myötä kääntyi Tuikkukin kymmenvuotiaaksi. Ihan huippua. Meillä vuosi vaihtui rauhallisesti kotona, sillä jälleen kerran suuntasimme kohti Espoon eläinsairaalaa uudenvuoden aattona. Lenni alkoi oksentamaan aamulla muutamia kertoja, oli väsynyt, ei ruoka maistunut. Ei kuitenkaan niin voipunut kuin aikaisemmilla kerroilla, mutta en halunnut ottaa riskiä ja katsoa, miten koiran käy. Soitin sairaalaan ja saimme iltapäiväksi ajan. Lenni on syönyt allergiaruokaansa ja tämän aikana sen vointi on ollut hyvä, välillä on nappulat tökkineet ja maistunut kuivana paremmin, joskus märkänä. Lennille on maistunut sitä paremmin jos Lilokin niitä syö, joten yhteisruokinta on auttanut myös tässä kohden. Sairaalassa todettiin hyväkuntoiseksi, laitettiin kanyyliin, sai kipu- ja pahoinvointipiikin ja nyt otettiin ACTH-testit ensimmäinen näyte, lääkeannos ja toinen näyte tunnin kuluttua. Viikon päästä saamme tulokset, onko Lennillä Addisonin tautia, mihin myös oireet sopivat. Jos ei, sitten alkavat tutkimukset suoliston ja vatsan osalta.

Tuikun kanssa olemme liikkuneet kevyesti, pääsääntöisesti taluttaen. Kengittäjä on tulossa perjantaina, joten olen jo lisännyt käyntiratsastusta mukaan ja nyt parina kertana olemme ottaneet juoksuosuuksia myös. Oikea takakenkä on jo löystynyt, mutta hyvin se on pysynyt paikallaan lähes tämän 10 viikkoa, mitä edellisestä kengityksestä on kulunut. Tässä välissä molemmat etukengät ovat irronneet ja kiinnitetty takaisin paikoilleen. Nyt olisi sitten edessä kengitys ja nähdään, miltä kaviot näyttävät. Miten paljon saadaan korjattua kaviokulmaa ja miten on vara vuolla varvasta pois. Mitään kovin radikaalia muutosta ei nopeasti voi tehdä. Tuikulla on ongelmana talvella kavion hidas kasvu ja helposti sen varvas kasvaa pitkäksi, joten omat haasteensa se luo kengittäjälle. Ja tilannetta ei helpota Tuikun tapa liikkua ja nostaa etujalkojaan ylös, jolloin ne myös tulevat maahan voimalla ja tämä aiheuttaa helposti kenkien löystymistä, liikkumista ja muuta haastetta kaviolle. Lisää vielä painetta kannatinpinnoille, jolloin ne lohkeilevat helpommin.

Mutta muutoin on Tuikun kanssa elämä sujunut mutkattomasti ja se tuntuu olevan kovin tyytyväinen omaan kevyeeseen jaksoon
sa, vaikkakin tänään Tuikku tuntui olevan erityisen virtaisa. Teimme lyhyen lenkin, Ahtialan kartanon teillä, suurimmaksi osaksi käyntiä ja pehmeillä pohjilla ravia ja laukkaa. Ja tutussa laukkamäessä sitä lähdettiin ravilla eteenpäin ja siitä laukkaan. Virtaa oli ja lopussa tuli ilopukki, minua nauratti ja meni melkein pissat housuun siinä nauraessa. Tuikkukin tuntui pohtivan, että jos emännällä on noin hauskaa, voisiko sekin vähän kokeilla ripaskaa. No ei kokeillut, tulin alas. En siitä syystä, että olisin pelästynyt vaan kevyen jakson vuoksi. Siirrymme siis pikkuhiljaa normaaliin liikuntamäärään ja totuttelemme vähitellen reippaampaan menoon. Mutta hauskaa oli. On kiva nähdä kun hevonen innostuu ja on ehkä vähän ilkikurinenkin.

Olen päässyt myös tallin shirellä maastoon ja oli hieno kokemus. Tamma on rauhallinen, mutta jossain tilanteissa se tahtoo kuumua. Maasto meni hyvin ja odotin sen kuumuvan enemmän ja olevan jännittyneempi, mutta yllättävän rauhallinen se oli, vaikka ratsastus sen kanssa oli minulle eka kerta. Ja olihan se vähän hassua istua lähes 180 säkäisen hevosen selkään kun olen tottunut Tuikun kanssa menemään. Mutta yllättäen selästä käsin ei tuntunut kovin isolta, mutta alas tullessa sen vasta tajusi, että tiputus olikin aika korkea. Maastoilimme yhdessä kahden issikan kanssa, joista toinen oli ikäänkuin turvahevonen. Asfalttitien risteystä ylittäessä sai issikka mennä edellä ja me tulimme perässä. Tamma oli rauhallinen eikä sitä tuntunut haittaavan, vaikka menimme välillä rinnakkain. Ja sen ravi, voi kun se oli kiva. Kun se tahtoi kotiinpäin innostua ja jouduin sitä pidättämään, tuntui ravi oikein mukavalta, pehmeältä ja tuli tunne kouluhevosesta. Kun pidätät, niin hevosella on energiaa ja liike on ylöspäin. Laukka oli wow, keinuhevoslaukkaa, pitkää ja matkaavoittavaa, mutta minulle varsin hitaan tuntuista. Olisin hieman tahtonut eteen enemmän, mutta toisaalta en halunnut tilannetta, missä olisin joutunut liikaa pidättämään. Tälle kun ohjissa roikkuminen tuntui ikävältä ja halusin välttää suussa roikkumista, joten annoin yleensä ohjien olla löyhällä, jolloin se saa mennä rennosti. Tosin kotimatkalla Rauhalan mäessä oli pikkaisen sitä tunnetta, että tammalla on kiire kotio ja alamäkikin olisi mennyt ravilla. Joten siinä kohden kyllä pidätin jo napakammin, antaen kuitenkin ohjaa kun pysyi käynnissä, sekin oli reipasta. Kotimatka mentiin reippaassa käynnissä.

Mitä odotan tulevalta vuodelta: Lenni pysyisi terveenä, saisimme selvyyden oireilulle ja siihen oikean hoidon. Tuikun kohdalla mukavia maastoja, terveyttä ja saisimme kaviot oikeaan balanssiin. Lilon kohdalla toivoisin sille luottamusta lisää ja se pääsisi omista möröistään pois. Ja tietysti jos pitkäaikainen haave edistyisi vihdoin ja viimein edes seuraavalle etapille - toivoa on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.