Sivujen takana


Olen vanha, siis oikeasti. :D Tosin ikä on numeroita, mutta toisinaan toivoisin olevani paljon nuorempi. Tosin mieleni ei vastaa ulkokuortani, sisäisesti olen vielä nuori. Joskus olen sitä mieltä, että oli suuri virhe hurahtaa hevosiin. Miten paljon helpommalla olisin päässytkään, säästänyt rahaa, olisi mahdollisuus tehdä perheen kanssa joka vuosi matka etelään, nauttia shoppailusta ja viettää enemmän aikaa perheen ja muiden harrastusten parissa. Hevoskokemuksella en voi kehua, enemmänkin kokemattomuudella. Mutta halu oppia on ollut jatkuva myös hevosen itsensä kannalta kuin myös sen mielenkiinnon vuoksi. Olen periaatteen ihminen, pyrin pitämään lupaukseni. Olen huono antamaan negatiivista palautetta, äänestän mieluummin jaloillani kuin huomautan, mutta sitäkin enemmän pidän positiivisen palautteen antamisesta. Kannustaminen on mielekästä ja se tuottaa yleensä enemmän tulosta kuin negatiivisuus.

Pidän hevosista ja itselleni on valikoitunut kiltit hevoset yleensä. Tunnen omat rajoitteeni ja tiedän, etten pärjäisi haastavalle hevoselle, etenkään sellaiselle, mikä tarvitsee alituisesti huomautusta rajoista. En kuitenkaan miellä itseäni ns. rajoja pitämättömäksi omistajaksi, mutta pyrin välttämään turhaa komentelua. Osoitan myös omalle hevoselleni, että pidän siitä, koen edistäväni näin myös sitä yhteistä sidettä ja yleensä omistamani hevoset ovat kiintyneet myös minuun eli tunne on ollut molemminpuolinen. 

Näiden vuosien myötä löysin nykyisen hevoseni Tuikun, mikä on kieltämättä ollut rakkain hevoseni. Huolta ei ole puuttunut tämän kanssa ja välillä harmittelen hankintaani, en sen vuoksi, että katuisin, mutta ostaessa ravurin vaikkakin hienolla suvulla, on aina riski se, mitä käyttöä se kestää, mikä on sen historia, miksi siitä ei tullut juoksijaa ja siirtyi ratsun virkaan. Näitä pohtiessa ja havaitessa, että ravuriuran esteenä on ollut puutteellinen juoksuvauhti, on takana kuitenkin ollut fyysinen syy, mikä alussa tuli ilmi tahdituksena ravissa ja jo ensimmäisinä viikkoina ratsastaessa pohdin, ettei se voi olla epäpuhdas. Mutta siltä se tuntui. Olen kuitenkin sangen sitkeä ja vähitellen pääsimme jo parempiin tuloksiin. Mutta hoitoa edelleenkin vaatii takapolvi ja nykytilanne onkin edelleenkin vielä kysymysmerkkinä, oliko se sittenkään takapolvi vai muu vaiva. Joten tutkimukset jatkuvat edelleen.

Mutta en siis päätynyt shoppailuun, en jokavuotisiin etelänmatkoihin vaan edelleenkin olen yhtälailla ihastuneen hurahtanut omaan hevoseeni. Jopa kyllästymiseen asti jaksan kertoa, miten valloittava hevosyksilö se on. Ihmetellyt sen kiltteyttä ja sitä vakautta, välillä osaa yllättääkin ja mietin, tunnenkohan sitä ihan tarpeeksi. Ikä ei ole vielä hillinnyt intoani, mutta ehkä vähitellen. Toivon, että saamme Tuikun kanssa viettää seuraavat vuodet kohdaten yhteiset seikkailut ja arjen yhtä onnellisina kuin tähänkin asti. Joskus saan mukaani puolisoni Jarin, jolla on kuvauslaitteet. Vaikka en pidä itseni kuvaamisesta, mutta haluan silti ratsastuksesta ja ajosta kuvia. Etenkin ratsastus kiinnostaa siinä mielessä, että pääsen taas harmittelemaan virheitäni, mitä riittää ihan kyllästymiseen asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat esiin tarkistuksen jälkeen.